Eikö olisi parasta mennä nyt murhaamaan molemmat?
"Min' en voi", Bert sanoi hyläten sen ajatuksen. "Minun pitää terästää luontoani."
Mutta hän teki erehdyksen pyrkiessään suoraan heidän luotaan. Se selvisi hänelle äkkiä. Hänen oli pidettävä heitä silmällä, vakoiltava heitä. Silloin hän kykenisi paremmin arvaamaan, mitä he aikoivat hänelle tehdä. Ellei hän vakoilisi heitä, he rupeisivat pian vakoilemaan häntä. Tämä tuntui niin peräti järkevältä, että hän ryhtyi heti menettelemään sen mukaan. Hän harkitsi pukuaan ja heitti kauluksensa ja ilmapurjehtijan kielivän lakin kauas veteen. Takkinsa kauluksen hän käänsi ylös estääkseen likaista paitaansa välkkymästä. Taskuihin kätketyt työaseet ja mutterit kalisivat hyvin helposti, mutta hän järjesti ne paremmin ja kääri niiden ympärille muutamia kirjeitä ja nenäliinansa. Näin meneteltyään hän lähti varovaisesti ja äänettömästi astumaan, kuunnellen ja tähystellen joka askeleella. Vastustajiaan lähetessään hän kuuli kovaa ähkinää ja natinaa. Hän tapasi heidät aasialaisen lentokoneen kimpussa. Takit ja miekat olivat riisutut, ja he tekivät uutterasti työtä. Nähtävästi he koettivat kääntää sitä, mutta sen pitkä pyrstö teki sen hyvin hankalaksi puiden välissä. Hän paiskautui pitkälleen heidät huomatessaan, ryömi pieneen syvennykseen ja vahti sieltä heidän ponnistuksiaan. Ajan kuluksi hän kohotti tuon tuostakin kivääriään, tähdäten vuoroin kumpaankin.
Tämä vahtiminen oli hänestä varsin jännittävää, jopa niinkin mielenkiintoista, että hän oli ajoittain huutamaisillaan heille neuvoja. Hän käsitti, että saatuaan koneen käännetyksi he tarvitsivat heti hänen anastamiaan muttereita ja työaseita. Silloin he lähtisivät häntä etsimään. He päättelisivät aivan varmaan, että hän kuljetti niitä mukanaan tai oli kätkenyt ne jonnekin. Panisiko hän kiväärinsä piiloon ja vaihtaisi nämä työaseet ruokaan? Hän tunsi olevan mahdotonta luopua pyssystä nyt, kun hän kerran oli tottunut sen turvalliseen seuraan. Kissa saapui paikalle, piti kovaa menoa hänen ympärillään ja nuoli ja puri hänen korvaansa.
Aurinko kapusi keskitaivaalle, ja kerran sinä aamuna hän näki kaukana etelässä aasialaisen ilmalaivan, joka kulki nopeasti itään päin. Saksalaisilta se jäi huomaamatta.
Vihdoin lentokone oli käännetty ja törrötti pyörillään koukut yläkoskelle päin. Saksalaiset pyyhkivät kasvojaan, pukivat ylleen takit ja miekat, juttelivat ja käyttäytyivät kuin miehet, jotka saattoivat kehua suorittaneensa aamun kuluessa oivan työn. Sitten he lähtivät, prinssi edellä, astumaan rivakasti virvokemyymälää kohti. Bert seurasi, mutta havaitsi mahdottomaksi hiipiä kyllin nopeasti ja hiljaa ennättääkseen saada selville ruuan kätköpaikan. Hän tapasi heidät istumassa myymälän seinustalla lautaset polvillaan ja rasia suolattua lihaa sekä lautasellinen korppuja välissään. He näyttivät olevan varsin hilpeällä tuulella, ja kerran prinssi nauroikin. Kun Bert näki heidän syövän, häneltä sekaantuivat suunnitelmat. Hurja nälkä ajoi häntä. Hän ilmestyi äkkiä heidän eteensä noin kuudenkymmenen jalan päähän, kivääri kädessä. "Kädet ylös!" hän komensi kovalla, raivoisalla äänellä.
Prinssi vitkasteli, mutta sitten lensi koholle kaksi paria käsiä.
Kivääri oli kummallekin täydellinen yllätys.
"Pystyyn", sanoi Bert… "Kahveli pois!" He tottelivat jälleen.
"Entäs nyt?" Bert arveli itsekseen. "Luullakseni ulos näyttämöltä. —
Tuota tietä", hän sanoi. "Menkää!"
Prinssi totteli huomattavan vikkelästi. Ennättäessään aukeaman päähän hän lausui nopeasti jotain linnunnaamaiselle upseerille ja molemmat lähtivät, kokonaan arvokkuutensa unohtaen, juoksemaan!