Kissa povessaan hän istuutui lentokoneen satulaan. Iso, kömpelö laite se oli — ei rahtuakaan polkupyörän kaltainen. Mutta sen hoitaminen oli jotensakin helppoa. Kone käymään — noin, ponnahdus ylöspäin, niin että pyörä tulee kohtisuoraan — noin, gyroskooppi toimimaan — noin, ja sitten — sitten — tämä vipu vain ylös.
Kankeanpuoleinen se oli, mutta äkkiä se kääntyi —
Isot kaartuvat siivet lyödä lepattivat kummallakin sivulla pelottavasti, läiskivät ilmaa ankarasti.
Seis! Se kulki virtaa kohti, pyörä oli jo vedessä. Bert ähkyi sydämensä pohjasta ja ponnistelihe siirtääkseen vivun takaisin entiseen asentoon. Hei, jopa alkoi kohota! Kone nosti tihkuvan pyöränsä aallokosta, ja hän kulki ylöspäin. Nyt ei voinut pysähdyttää, ei auttanut pysähdyttää. Hetken kuluttua Bert lentää leiskutteli putouksen yläpuolella, istuen jäykkänä, tuijottavin silmin ja kalmankalpein kasvoin, nytkähdellen siipien iskiessä ja kohoten kohoamistaan.
Lentokonetta ja ilmapalloa ei käynyt lainkaan vertaaminen toisiinsa arvokkuuden ja mukavuuden puolesta. Jälkimäinen oli muulloin paitsi toisinaan laskeutuessaan virheettömän hienokäytöksinen kulkuväline; tämä taasen oli hyppivä muuli, muuli, joka kapsahti koholleen eikä tullut milloinkaan uudelleen alas. Joka kerta, kun nuo omituisen muotoiset siivet iskivät, se poukahdutti Bertin ylöspäin ja istutti puoli sekuntia myöhemmin hänet jälleen sievästi satulaansa. Eikä ilmapallossa kuljettaessa tunnu tuultakaan, koska pallo on osa tuulesta; lentäminen sitävastoin on alituista hurjaa vedon synnyttämistä ja tuuleen puskemista. Tämä tuuli koetti ennen kaikkea sokaista hänet, pakottaa hänet sulkemaan silmänsä. Jonkun ajan kuluttua hän huomasi parhaaksi tarrautua kiinni polvillaan ja jaloillaan, muuten hän olisikin hölskynyt kahdeksi puolikkaaksi. Ja hän kohosi kolmen, kuuden, yhdeksän sadan jalan korkeuteen kuohuvan, vaahtoavan veden yläpuolelle — yhä vain ylemmäksi. Se oli kylläkin hyvä, mutta miten päästä vaakasuorasti kulkemaan? Hän koetti ajatella, kulkivatko nämä laitteet vaakasuorasti. Eivät! Ne lentää leiskuivat ylöspäin ja pyyhälsivät sitten alaspäin. Hän aikoi kohota vielä jonkun aikaa. Kyyneleitä virtasi hänen silmistään. Hän pyyhki niitä kädellään, jonka hän arkaillen hellitti koneistosta.
Kumpi oli edullisempaa: laskeutua maahan vaiko veteen — tuollaiseen veteen?
Hän lentää leiskutteli ylöspäin Buffaloa kohti. Oli joka tapauksessa rauhoittavaa, että putous ja vesien hurjat ryöpyt olivat jääneet taakse. Hän lensi suorassa linjassa ylöspäin, sen hän saattoi nähdä. Miten päästä kääntymään?
Hetken kuluttua hän oli melkein kylmän tyyni, ja hänen silmänsä alkoivat tottua ilman viimaan, mutta ylen korkealle hän kohosi. Hän kallisti päätään eteenpäin ja tähysteli silmiään räpytellen seutua. Hän voi nähdä aina Buffaloon saakka, jota nyt rumensi kolme suurta mustunutta raunioarpea, vieläpä sen takana sijaitsevat kukkulat ja lakeudetkin. Lienenkö jo puolen peninkulman korkeudessa, ehkä enemmänkin? hän uteli itsekseen. Niagaran ja Buffalon välillä oli erään rautatie-aseman lähellä joitakuita ihmisiä talojen keskellä, ja sitten näkyi enemmän väkeä. He kulkivat muurahaisten lailla uutterasti milloin ulos, milloin sisään. Hän näki kahden automobiilin liukuvan tietä myöten Niagaran kaupunkia kohti. Sitten ilmaantui kauas etelään iso aasialainen ilmalaiva, joka pyrki itään päin. "Herra armahda!" Bert huudahti ja koetti täydellä todella saada suuntaansa muuttumaan. Mutta ilmalaiva ei välittänyt hänestä, ja hän kohosi nytkähdellen edelleen. Maailma muuttui yhä avarammaksi ja karttamaisemmaksi. Aivan lähellä hänen yläpuolellaan levisi utuinen pilvikerrostuma.
Hän päätti irroittaa siipiha'an. Vipu hangoitteli jonkun aikaa vastaan, taipui sitten, ja silmänräpäyksessä koneen pyrstö pyllähti pystyyn ja siivet levittäytyivät jäykiksi. Kaikki muuttui heti nopeaksi, pehmeäksi ja hiljaiseksi. Hän liukui vinhaa vauhtia alaspäin hurjaa tuulenpuuskaa vasten, silmät melkein ummessa…
Muuan pieni vipu, joka oli tähän asti ollut itsepintainen, osoittautui nyt taipuvaiseksi. Hän siirsi sitä hiukan oikealle, ja hurrr! — vasen siipi oli jollain salaperäisellä tavalla supistunut reunastaan, ja hän pyyhälsi ympäri ja alaspäin, kiertäen suunnatonta spiraalia oikealle. Muutaman hetken hän tunsi avuttomana turmion olevan lähellä. Hän siirsi ponnistaen vivun takaisin keskikohdalle, ja siivet muuttuivat jälleen yhtäläisiksi.