Lopulta Grubb & Smallwaysin täytyi turvautua sotatemppuun ja siirtyä yöllä toiseen asemaan.
He olivat jo kauan tuumailleet sitä. Se oli pieni vajan näköinen puoti, jossa oli peililasi-akkuna sekä perällä yksi huone, ja sijaitsi juuri tien jyrkässä mutkassa Bun Hillin alapäässä. Huolimatta entisen isäntänsä itsepintaisista rettelöimisistä he kamppailivat siellä urheasti perustaen toivonsa myymälän omituiseen asemaan, joka lupasi erinäisiä mahdollisuuksia. Siellä heitä myöskin oli kohtaava lopullinen perikato.
Lontoon-Brightonin valtatie, joka kulki Bun Hillin kautta, oli Englannin valtakunnan ja hallitusmuodon tavoin vähitellen kasvaen saavuttanut nykyisen merkityksensä. Englantilaiset maantiet eroavat Europan muista teistä siinä, ettei niitä ole koskaan järjestelmällisesti koetettu suoristaa, ja epäilemättä niiden erikoinen vaihteleva viehättäväisyys johtuukin juuri tästä seikasta. Vanha Bun Hillin valtatie laskeutuu loppupäässään noin kahdeksankymmentä tai sata jalkaa jyrkästi kiertäen, kääntyy vasemmalle suoria kulmia tehden, kulkee kaarena noin yhdeksänkymmentä jalkaa kivisillalle ja sitä myöten kuivan ojan yli, joka muinen oli ollut Saukkopuro; ja sitten se kääntyy jälleen jyrkästi oikealle kiertäen tiheätä puuryhmää ja jatkaa matkaansa tavallisena suorana, rauhallisena maantienä. Ennenkuin Bertin ja Grubbin valitsema myymälä rakennettiin, sillä paikalla oli sattunut matkustajille pari onnettomuutta, ja suoraan sanoen heitä viehätti siinä juuri se seikka, että niitä voi tapahtua useampiakin.
Sen edullisuus paljastui heille ensinnä leikillisessä muodossa.
"Tässäpä on paikka, missä mies saisi toimeentulonsa kanoja pitämällä", sanoi Grubb.
"Ei kanoista saa toimeentuloansa", väitti Bert.
"Saa kyllä, kun antaa niiden juoksennella tiellä", selitti Grubb.
"Automobiili-ihmiset näes maksavat niistä."
Tämä keskustelu johtui heidän mieleensä, kun he todenteolla joutuivat siellä asumaan. Kanoja ei kuitenkaan kannattanut ajatellakaan, niitä olisi täytynyt säilyttää itse puodissa. Mutta se olisi ollut ilmeisesti sopimatonta, sillä tämä myymälä oli peililasiakkunoineen paljon uudenaikaisempi kuin edellinen. "Kyllä tuon akkunan läpi vielä joskus tulla rysähtää joku automobiili", sanoi Bert.
"Tulkoon vaan", vastasi Grubb. "Saammehan silloin vahingonkorvausta. Tulkoon vaan koska hyvänsä. Eikä haittaisi, vaikka se samalla antaisi aika täräyksen hermoillenikin."
"Ja sillävälin", sanoi Bert viekkaasti, "minä ostan itselleni koiran."