Tuo ihmeellinen löytö saattoi hänet yhä enemmän ymmälleen siellä ylhäällä pilvien keskellä. Hän arveli voivansa milloin hyvänsä painua alas taivas tiesi minkä muukalaisen kansan keskuuteen.
"Tällaista tilaisuutta ei minun elämässäni satu toista", hän sanoi.
Mutta sitten hänelle alkoi selvenemistään selvetä, ettei siitä olisi mitään hyötyä. "Ne sähköttävät siitä heti alas jouduttuani — kirjoittavat sanomalehtiin. Butteridge saa siitä tiedon ja lähtee seuraamaan minun jälkiäni."
Ei olisi ensinkään hauskaa joutua Butteridgen ajettavaksi. Bert muisteli hänen suuria mustia viiksiään, kolmikulmaista nenää, uhkaavaa mylvinää ja tuimaa katsetta. Hänen iltapäiväinen unelmansa Butteridgen suuren salaisuuden ihmeellisestä anastamisesta ja myymisestä raukesi hänen mielessään, hajosi ja hävisi. Hän heräsi jälleen järkiinsä.
"Ei se kävisi päinsä. Ei sitä kannata ajatellakaan." Hän ryhtyi vitkaan ja vastahakoisesti asettelemaan Butteridgen papereita taskuihin ja laukkuihin, joista ne oli löytänyt. Hän huomasi ilmapallon loistavan kultaisessa valossa ja taivaan sinisen kuvun käyneen väriltään lämpimämmäksi. Hän nousi seisaalleen ja näki auringon suurena häikäisevänä kultapallona laskeutuvan kultareunaisten, tulipunaisten ja purppuraisten pilvien muodostamaan lainehtivaan mereen, jota omituisempaa ja ihmeellisempää ei saata kuvitellakaan. Idässä pilvimanner ulottui synkän sinisenä äärettömiin, ja Bertistä näytti koko maapallonpuolisko leviävän hänen silmäinsä eteen.
Sitten hänen silmänsä keksivät kaukaa kolme pitkää, tummaa muodostumaa kiitämässä kuin pyöriäiset, jotka meressä ajavat toinen toistaan. Ne olivat todellakin varsin kalan näköisiä — niillä oli pyrstökin, mikäli hän hämärässä ohimennen luuli nähneensä. Hän räpytti silmiään ja tuijotti uudelleen, mutta ne olivat kadonneet. Pitkän aikaa hän tarkasteli noita etäisiä sinisiä lakeuksia, näkemättä kuitenkaan sen enempää…
"En ole koskaan nähnyt kummempia", hän virkkoi, ja sitten: "Ei sellaisia ole…"
Aurinko aleni alenemistaan, ei jyrkästi painuen, vaan pohjoista kohti kallistuen, ja sitten oli päivänvalo ja sen laajentava lämpö kokonaan kadonnut ja statoskoopin kieli siirtyi väristen koneen toiselle puolelle, johon oli merkitty Laskee.
3.
"Mikäs nyt on tulossa?" sanoi Bert.