"Niin nousemmekin!" myönsi nuori mies hilpeästi; "ja nopeasti!"
Pehmeästi ja tyynesti he kohosivat ilmaan ja liukuivat koneen jyskyttäessä verkalleen ilmapurjehduskentän poikki. Se leveni heidän allansa, näyttäen pimeässä hämärältä geometriseltä kuviolta, jossa määrättyjen välimatkojen päässä tuikki kiiltomatojen kaltaisia valoja. Harmaiden, pyöreäselkäisten ilmalaivojen pitkään riviin jäänyt musta aukko osoitti paikan, josta Vaterland oli lähtenyt. Sen vierestä nousi nyt keveästi ilmaan toinen hirviö, siteistään ja kahleistaan vapautuneena. Sitten kohosi kolmas ihmeteltävän tarkasti määräaikaansa noudattaen, ja sitten neljäs.
"Liian myöhäistä, herra Butteridge!" huomautti nuori mies. "Olemme matkalla! Taisipa tämä olla teille pieni yllätys, mutta sille ei mahda mitään! Prinssi sanoi, että teidän täytyi tulla."
"Kuulkaapas nyt", sanoi Bert. "Min'olen todellakin päästäni pyörällä.
Mikäs tämä oikeastaan on? Minne me lähdemme?"
"Tämä, herra Butteridge", virkkoi nuori mies, "on ilmalaiva. Prinssi Karl Albertin lippulaiva. Tämä on Saksan ilmalaivasto, ja se on matkalla Amerikkaan läksyttämään tuota urheata kansaa. Ainoa seikka, mikä meissä herätti hieman levottomuutta, oli teidän keksintönne. Ja nyt te olettekin mukana!"
"Mutta! — oletteko te saksalainen?" kysyi Bert.
"Luutnantti Kurt. Ilmaluutnantti Kurt, nöyrin palvelijanne."
"Mutta tehän puhutte englantia!"
"Äiti oli englannitar — kävin koulua Englannissa. Olen siitä huolimatta saksalainen. Nykyisin olen määrätty pitämään huolta teistä, herra Butteridge. Äskeinen kuperkeikkanne on järkyttänyt mieltänne. Kaikki on aivan paikallaan. Teidän koneenne ostetaan. Istukaa ja rauhoittukaa. Te pääsette pian asioiden perille."
4.