"Minusta keksintöjen tekeminen on suunnattoman vaikeata. Minä en pystyisi siihen, en vaikka henki olisi kysymyksessä."
Molemmat vaikenivat tarkastellen omissa mietteissään tummennutta maailmaa, kunnes torvi kutsui heidät myöhästyneelle päivälliselle. Bert kävi äkkiä levottomaksi. "Eikö täällä ole vaihdettava pukua?" hän kysyi. "Olen aina ollut niin kiinni tieteellisessä työssä, etten ole joutunut ottamaan osaa seuraelämään ja sen semmoisiin."
"Siitä ei ole huolta", sanoi Kurt. "Kullakin on mukanaan vain yksi puku. Kaikki liika paino on jätetty pois. Voisitte kenties riisua päällystakkinne. Huoneen kummassakin päässä on sähkölämmityslaite."
Ja niin Bert istuutui hetkisen kuluttua aterioimaan samassa huoneessa kuin "Saksan Aleksanteri" — suuri ja mahtava prinssi Karl Albert, sodan herra, kahden pallopuoliskon sankari. Hän oli kaunis vaaleaverinen mies, jolla oli silmät syvällä päässä, pystynenä, ylöspäin kiertyvät viikset ja pitkät valkoiset kädet. Hän istui muita ylempänä mustan, siipiään levittävän kotkan ja Saksan valtakunnan lipun alla, ikäänkuin valtaistuimella, ja Bert huomasi kummastellen, ettei hän syödessään silmäillyt läsnäolevia, vaan katseli heidän päidensä ylitse ikäänkuin näkyjä nähden. Pöydän ympärillä seisoi kaksikymmentä eriasteista upseeria ja Bert. Kaikki näyttivät olevan perin uteliaita näkemään kuuluisaa Butteridgeä ja heidän oli vaikea salata hämmästystä, jonka hänen ulkomuotonsa heissä herätti. Prinssi tervehti häntä arvokkaasti, ja hän älysi kumartaa vastaukseksi. Prinssin vieressä seisoi ruskeakasvoinen kurttuinen mies, jolla oli hopeiset silmälasit ja käherä, likaisen harmaa poskiparta, ja hän silmäili Bertiä niin kumman tarkasti, että tämä joutui ymmälleen. Seurue istuutui toimitettuaan menoja, joita Bert ei ymmärtänyt. Pöydän toisessa päässä oli linnunnaamainen upseeri, joka oli saanut väistyä Bertin tieltä; hän näytti vielä vihamieliseltä ja kuiskaili Bertistä naapurilleen. Kaksi sotilasta toimi tarjoilijoina. Päivällinen oli yksinkertainen — keittoa, tuoretta lampaanpaistia ja juustoa — ja aterioitaessa puhuttiin varsin vähän.
Jokaisen oli todellakin vallannut omituisen juhlallinen tunnelma. Osaksi se oli lamautumista, joka seurasi lähdön aiheuttamaa ankaraa työtä ja jännitystä, osaksi sen synnytti tietoisuus, että nyt käytiin kohti uusia kokemuksia ja ihmeellisiä seikkailuja. Prinssi oli vaipunut mietteisiinsä. Hän nousi juomaan sampanjamaljan keisarin kunniaksi, ja seurue huusi "Hoch!" niinkuin seurakunta vastaa kirkossa papin messuun.
Tupakoiminen oli kielletty, mutta muutamat upseereista menivät tuolle pienelle avoimelle parvekkeelle pureskelemaan tupakkaa. Kaikellainen tulen käsitteleminen oli vaarallista niin helposti syttyvien aineiden läheisyydessä. Bertiä rupesi äkkiä haukotuttamaan ja viluttamaan. Hän tunsi olevansa niin peräti mitätön noiden suurten eteenpäin syöksyväin ilmahirviöiden keskellä. Hän tunsi, että elämä oli hänelle liian suuri — aivan ylenmäärin valtaava.
Hän virkkoi Kurtille jotain päästään, palasi heiluvalta pikku parvekkeelta jyrkkiä portaita myöten takaisin ilmalaivan sisustaan ja kävi vuoteeseen, ikäänkuin turvapaikkaa etsien.
5.
Bert nukkui jonkun aikaa, ja sitten hän rupesi näkemään unia. Enimmäkseen hän oli pakenevinaan muodottomia vaaroja ilmalaivan halki ulottuvaa loppumatonta käytävää pitkin — käytävää, jossa ensin vilahteli ahnaita salaluukkuja ja jonka pohja sitten muuttui hirvittävän hataraksi kankaaksi.
"Puh!" sanoi Bert kääntyen toiselle kyljelleen, pudottuaan seitsemättä kertaa pohjattomaan syvyyteen.