"Tuskinpa ne olivat hänenkään."
"Tarpeetonta maksaa mitään."
Bert näkyi saavan rohkeutta epätoivoiseen tekoon. "Soo!" hän sanoi kahmaisten takkiaan. "Vai tarpeetonta!"
"Rauhoittukaa", sanoi sihteeri. "Kuunnelkaa! Te saatte viisi sataa puntaa. Minä lupaan sen. Sen verran teen teidän hyväksenne, enempää en voi. Ottakaa se summa minulta. Mikä tuon pankin nimi olikaan? Kirjoittakaa se tähän. Kas niin! Sanonpa teille, ettei prinssin kanssa ole leikittelemistä. En luule, että hän oli eilen illalla teihin tyytyväinen. En voi vastata hänestä. Hän odotti Butteridgeä, ja nyt te pilasitte koko jutun. Prinssi — en oikein ymmärrä sitä, hän on omituisessa tilassa. Sen on tehnyt lähtöhetken jännitys ja tämä suuremmoinen liiteleminen ilman halki. En voi taata hänen tekojaan. Mutta jos kaikki käy hyvin, niin toimitan teille viisi sataa puntaa. Riittääkö se? Antakaa minulle nyt paperit."
"Senkin kitupiikki!" sanoi Bert, kun ovi oli sulkeutunut. "Saamarin kitupiikki! — Saituri!"
Hän istuutui tuolille ja vihelteli jonkun aikaa hiljalleen.
"Kylläpä olisi pettynyt, jos olisin repinyt ne palasiksi! Olisin voinut tehdä sen."
Hän hieroi nenänsä vartta miettiväisenä. "Pilasin koko jutun. Ei olisi pitänyt puhua salanimestä… Hätäilit, poikaseni — nuolaisit, ennenkuin tipahti. Tekisi mieli potkaista itseäni.
"No, eihän tulos sentään ole varsin huono", hän jatkoi. "Viisi sataa puntaa… Eihän se olekaan minun salaisuuteni. Niinhän se on, kuin olisin löytänyt tieltä viisi sataa puntaa.
"Paljonkohan piletti Amerikasta Englantiin maksaa?"