"Ovatko ne polttaneet Lontoon? Niin kuin me New Yorkin?"
"Mehän pommitimme."
"Eivätkö ne kertoneet mitään eräästä paikasta, jonka nimi on Clapham, tai Bun Hillistä?"
"En ole kuullut siitä", sanoi kieliniekka.
Siihen Bert sai tyytyä toistaiseksi. Mutta miesten kiihko tarttui. Nähdessään hetken kuluttua Kurtin seisovan yksinään kädet selän takana ja katselevan varsin kiinteästi erästä etäistä vesiputousta, hän lähti Kurtin luo ja tervehti sotilaan tavoin. "Anteeksi, herra luutnantti."
Kurt käänsi päänsä. Hänen kasvonsa olivat harvinaisen vakavat sinä aamuna. "Arvelin tässä juuri, että olisi hauskaa nähdä tuo putous lähempää", hän sanoi. "Se muistuttaa — mitä haluatte?"
"En saa ollenkaan tolkkua siitä, mitä miehet juttelevat. Ettekö kertoisi minulle uutisia?"
"Hiiteen uutiset!" sanoi Kurt. "Uutisia kuulette yllin kyllin, ennenkuin päivä on lopussa. Nyt on maailman loppu käsissä. Graf Zeppelin tulee noutamaan meitä. Se on täällä aamulla, ja meidän pitäisi olla Niagaralla — tai murskana — neljänkymmenen kahdeksan tunnin kuluessa… Tahtoisin nähdä tuon putouksen. Voitte tulla mukaan. Oletteko saanut aterianne?"
"Kyllä, herra luutnantti."
"No hyvä. Tulkaa."