"Pois laivasta, kirottu herra Suu kiinni juuri sitä minä tarkoitan.
Pois, ja heti. Puhdistamme laivan koko roskasta. Ja teistä myöskin!"
Tirkistelin hämmästyneenä häneen. Mutta sitten johtui yhtäkkiä mieleeni että sitähän itsekin halusin. Ei todellakaan olisi ollenkaan epämieluista poistua tuon raivopään seurasta. Käännyin Montgomeryyn.
"Emme voi ottaa vastaan teitä", sanoi Mongomeryn toveri päättävästi.
"Ette voi ottaa vastaan minua", toistin levottomana. En koskaan ollut nähnyt niin päättäväistä ilmettä kenenkään kasvoilla.
"Kuulkaa", sanoin kapteenille.
"Pois laivasta!" huusi tämä. "Tämä laiva ei ole petoja ja ihmissyöjiä varten, saatikka sitten vielä pahempia. Te poistutte laivasta … herra Suu kiinni. Elleivät nuo huoli teistä, niin menkää tuuliajolle. Mutta joka tapauksessa te poistutte! Ystävienne kanssa. Olen sanonut tuolle saarelle iankaikkisen aamenen! Olen saanut siitä kylläkseni."
"Mutta, Montgomery", sanoin minä.
Tämä lerpautti alahuultaan ja viittasi toivottomana päällään vieressään seisovaan valkotukkaiseen mieheen, siten ilmaistakseen kyvyttömyytensä auttaa minua.
Vetosin vuoroin valkotukkaiseen mieheen pyytäen päästä maihin, vuoroin kapteeniin pyytäen saada jäädä laivaan. Kumpikin epäsi, ja Montgomery oli vaiti, kohautellen harteitaan. "Te poistutte laivasta", sanoi kapteeni. "Lakia on noudatettava, ja minä olen täällä laki."
Isovene, johon oli lastattu Montgomeryn eläimet ja tavarat, erkani laivasta. Näin, että sen miehistö oli ruskeita, merkillisen näköisiä miehiä.