Hänen pienet silmänsä säihkyivät kirkkaan mustina valkoisten kulmakarvojen alta.
"Suokaa anteeksi, että olette saanut odottaa", jatkoi hän. "Te olette nyt vieraamme, ja meidän on tehtävä olonne mukavaksi — vaikkakin saavutte kutsumattomana vieraana, kuten tiedätte."
Hän katsahti minuun terävästi ja lisäsi:
"Montgomery sanoo, että te olette sivistynyt mies, herra Prendick — vieläpä hiukan tiedemieskin. Saanko kysyä millä alalla?"
Kerroin hänelle, että olin muutaman vuoden opiskellut Royal College of Science'ssä, biologiaa Huxleyn johdolla. Tällöin kohotti hän vähän kulmiansa ja virkahti hiukan kohteliaammin:
"Se muuttaa asian, herra Prendick. Mekin satumme olemaan biologeja.
Tämä on tavallaan biologinen laitos."
Hän katsahti valkoisiin kääriytyneitä olentoja, jotka nostivat puman häkkeineen maihin ja lisäsi:
"Ainakin minä ja herra Montgomery saatamme lukeutua oppineihin. En tiedä, kuinka pian pääsette täältä lähtemään. Saaremme on kaukana tavallisilta kulkureiteiltä, saattaapa kulua kokonainen vuosikin meidän näkemättämme purjeen riepuakaan."
Hän jätti minut äkkiä ja asteli ylemmäs rannalle. Luulen, että hän meni aituukseen. Miehet lastasivat Montgomeryn ohjeitten mukaisesti laatikot matalaan vaunuun. Laama ja kaniinihäkit olivat vielä veneessä, koirat repivät yhä kahleitaan.
Montgomery tuli luokseni, ojensi kätensä ja sanoi: