"Erääseen saareen … jossa asun. Mikäli tiedän, ei sillä vielä ole nimeä."
Alahuuli lerpalla katseli hän minua ja oli niin typerän näköinen, että heti huomasin hänen haluavan säästyä enemmiltä kyselyiltäni.
III.
Kummalliset kasvot.
Jätimme kajutan. Muuan mies välikannella seisoi tiellämme. Hän seisoi rappusilla selkä meitä päin ja tirkisteli eteensä. Mikäli voin nähdä, oli hän epämuodostunut, lyhyt ja leveä, kömpelö mies, kumaraselkäinen, niska karvainen ja pää hartiain väliin painunut. Hänen pukunsa oli tummansinistä sarssia, ja hänen tukkansa oli tavattoman paksu, karkea ja musta. Kuulin näkymättömien koirien murisevan raivokkaasti, ja mies liikahti yhtäkkiä taaksepäin. Kun käteni ojentaessani kosketin häneen, kääntyi hän aivan eläimen vikkelyydellä.
Jokin epämääräinen pelko valtasi minut perinpohjin nähdessäni hänen mustat kasvonsa. Ne olivat merkillisen rujot. Suu ja nenä olivat ulkonevat, niin että ne muistuttivat kuonoa, ja suuresta puoliavoimesta suusta välkkyivät suurimmat hampaat, mitkä koskaan olin ihmisen suussa nähnyt. Silmien reunat veristivät, ja pähkinänvärisiä silmäteriä reunusti vain kapea valkoinen juova. Kasvojen ilme oli merkillisen kiihottunut.
"Piru teidät periköön!" huudahti Montgomery. "Miksi hiivatissa ette väisty?" Mustanaama astui ääneti syrjään.
Nousin rappusia vaistomaisesti katsoen mieheen. Montgomery jäi paikoilleen hetkiseksi. "Teillä ei ole täällä mitään tekemistä", sanoi hän hillitysti miehelle. "Paikkanne on etukannella."
Mustanaama kyyristyi ja sanoi hitaasti, omituisella ja käheällä äänellä:
"He … eivät siedä minua siellä."