"Pahus vieköön!" sanoi hän ja tarttui hoiperrellen viinapulloon.
Yhtäkkiä aavistin, mitä hänellä oli mielessä.
"Te olette antamatta tuolle eläimelle viinaa!"
"Eläimelle?" sanoi hän. "Eläin saatte itse olla. Hän ottaa ryyppynsä kuin kristitty ainakin. Pois tieltä, Prendick!"
"Herran tähden, Montgomery!"
"Pois tieltä!" karjui hän ja tarttui revolveriinsa.
"Hyvä!" sanoin minä ja väistyin, vaikkakin minua halutti käydä hänen kimppuunsa hänen tarttuessaan ovenripaan. Muistin kumminkin loukkaantuneen käteni ja lisäsin vain:
"Menkää eläinten tykö, te olette itsekin eläin."
Hän tempasi oven auki ja kääntyi puoliksi minuun, kuun ja lampun keltaisen valon valaisemana. Hänen silmänsä hehkuivat pörröisten kulmakarvojen alta.
"Te olette juhlallinen lurjus, Prendick, typerä aasi! Te olette aina peloissanne ja kuvittelette mitä hyvänsä. Te ajattelette aina hetkeä, mutta me olemme nyt lopun edessä. Minä aion leikata kurkkuni poikki huomenna, mutta tänä iltana tahdon viettää iloisen lomahetken."