Edessäni oli meren ääretön, välkkyvä ulappa — kauhea yksinäisyys, josta jo olin niin paljon kärsinyt! — Takanani oli saari, hiljaisena ja äänettömänä aamunnousussa; eläinkansa oli vaiti ja näkymättömissä. Aituus paloi rätisten, kaikkine varastoineen ja ampumavaroineen. Yhtäkkiä kuului räjähdys, liekit leimahtivat korkealle. Raskas savu painui lahdelle ja vyöryi puitten latvojen yli rotkoon päin. Vierelläni oli viiden ruumiin hiiltyneet jäännökset.
Nyt tulivat eläinihmiset viidakosta, hartiat kumarassa ja epämuodostuneet kädet kömpelössä asennossa, luoden minuun ihmetteleviä, vihamielisiä katseita lähestyessään minua.
XIX.
Yksin eläinkansan parissa.
Katselin heihin ja koetin lukea kohtaloni heidän silmistään.
Puolustuksekseni voin käyttää vain toista kättäni. Taskussani oli minulla revolveri, josta oli kaksi patruunaa ammuttu. Veneitten jäännösten joukossa olivat molemmat kirveet. Vuoksi nousi takanani.
Nyt kysyttiin rohkeutta. Katsoin pelottomasti kummituksiin. Ne väistivät katsettani ja haistelivat avoimin sieraimin ruumiita, jotka makasivat hiekalla takanani. Astuin pari askelta ja otin käteeni susi-ihmisen vierestä verentahraaman ruoskan ja paukuttelin sillä.
Kuvatukset pysähtyivät.
"Tervehtikää!" komensin minä. "Kumartukaa."
He epäröivät. Yksi ainoa notkisti polveaan. Sydän kurkussa toistin käskyni ja astuin lähemmäs Toinen polvistui nyt ja sen jälkeen loput kaksi.