"Menkäämme siis pois", sanoi Graham, "sillä minä tahdon saada näistä asioista lähempiä tietoja."

Kun hän seuralaisineen sai kyynärpäillään raivata itselleen tietä kansanjoukon läpi, joka tiheänä laumana kuunteli näitä koneita, päästäkseen ulko-ovelle, niin joutui Graham lähemmin tarkastamaan tämän salin laajuutta ja muotoa. Se oli pitkä ja kapea, ja siellä oli kai tuhannen tuollaista vinkuvaa, huutavaa, karjuvaa ja löpisevää konetta, ja jokaisen edessä oli kuulijaparvi, joista suurimmalla osalla oli sininen puku. Siellä oli kaikenlaisia koneita, pienistä löpisevistä koneistoista asti, jotka lausuivat purevia lauseitaan jossain syrjäisessä nurkassa, jättiläiskokoisiin viisikymmentä jalkaa korkeisiin asti, jommoisen huutavan äänen Graham ensiksi oli kuullut.

Sali oli tavallista täydempi, sillä kaikkien huomio oli nyt siirtynyt Pariisin tapahtumiin. Nähtävästi oli taistelu ollut paljoa verisempi kuin miksi Ostrog oli sen kuvannut. Kaikki koneet puhuivat vaan tästä samasta asiasta ja kansan kertoessa erikoisia lauseita syntyi tavaton melu, jonka keskeltä erotti sanoja, kuten "Poliiseja tapettu", "Naisia poltettu elävältä". "Mutta salliiko Mestari sellaista tapahtuvan?" kysyi eräs mies hänen lähellään. "Tämäkö on alku Mestarin valtakunnalle?"

Tämäkö on alku Mestarin valtakunnalle? Vielä kauvan aikaa sen jälkeen, kun hän jo oli salista poistunut, kaikui koneiden huuto, vihellys ja ulvonta hänen korvissaan: "klup, klup", "Jahaha, jaha, jap! jaha!" Tämäkö on alku Mestarin valtakunnalle?

Heti kun olivat päässeet kadulle, alkoi hän kysellä Asanolta lähempiä tietoja Pariisin kapinasta. "Tuo aseiden riisuminen! Mitä vastustusta he tekivät? Mitä tämä kaikki tietää?" Asano näytti etupäässä haluavan vakuuttaa hänelle, että kaikki oli hyvin siten kuin oli. "Mutta nuo väkivaltaisuudet!"

"Ei munapaistikasta synny", sanoi Asano, "jollei särje munia. Se on vain roskaväkeä. Vain yhdessä kaupungin osassa. Kaikki muu on järjestynyt. Pariisilaiset työmiehet ovat hurjimpia koko maailmassa, lukuunottamatta meikäläisiä".

"Mitä! Lontoolaisiako?"

"Ei, jaapanilaisia. Heitä täytyy pitää järjestyksessä".

"Mutta elävältä poltettuja naisia!"

"Kommunismia!" sanoi Asano. "He tahtoivat ryöstää itselleen teidän omaisuuttanne. He tahtoivat hävittää kaiken omaisuuden ja antaa maailman roskaväen haltuun. Te olette Mestari, maailma kuuluu teille. Mutta täällä ei synny kommunismia. Täällä ei tarvita mustia poliisia."