He jatkoivat matkaansa ja kulkivat pitkin tämän koristeosaston sivugalleriaa, ja joutuivat pienelle sillalle, joka kulki erään holvin yli. Katsoessaan kaidepuun yli näki hän alhaalla suuren varvin, jonka kattokaarrokset olivat laajimmat mitä hän tähän asti oli nähnyt. Kolmea parkkilaivaa, joita tuskin näkyi tomuisen ilman läpi, purettiin paraillaan. Niissä oli survottua kalkkia ja sitä kuljetti joukko yskiviä miehiä pienien kärryjen avulla. Tomu täytti ilman niin, että sähkölamput tuikkivat sen läpi keltaisina. Sarja purkajien varjoja läheni ja eteni pitkin valkoiseksi rapatun seinän sivua. Tuon tuostakin pysähtyi joku yskimään.
Korkea tiilirakenne, joka kohosi mustan vedenpinnan ylitse muistutti Grahamille, mikä suuri määrä katuja, käytäviä ja hissejä, kerros toisensa päällä oli hänen ja pilvien välillä. Miehet tekivät vaiti työtä kahden työpoliisin valvonnan alaisina; astuntansa kaikui kumeasti kulkiessaan lautoja pitkin. Mutta äkkiä joku ääni pimeässä alkoi laulaa.
"Hiljaa!" huusi toinen poliisi, mutta käsky jäi tottelematta, ja ensin toinen ja sitten toinen näistä valkotomuisista miehistä, jotka täällä alhaalla työskentelivät, alkoivat uhallakin laulaa vallankumouksen laulua. Ja laudat heidän jalkojensa alla kumisivat heidän tahtia poikiessaan. Poliisi, joka äsken oli huutanut, loi katseen toveriinsa ja Graham näki tämän vain kohottavan olkapäitään. Hän ei koettanutkaan enää vaientaa laulua.
Näin jatkoivat he matkaansa tehtaiden ja työpajojen läpi, ja näkivät paljon kamalaa ja pöyristyttävää. Grahamin muistoon jäi kuva lukemattomista holvikattoisista saleista, holvista, joissa ihmiset työskentelivät keskellä paksua tomupilveä, monimutkaisista koneista, töistä, joissa metallilangat kaartelivat eri kuoseissa, maanalaisista huonosti valaistuista saleista, kansan makuuhuoneista, ja pitkistä rivistä pieniä nuppineulan kärjen tapaisia valopilkkuja; kauvan kuuli hän korvissaan koneiden jyskettä, vaunujen ja nostokoneiden vinkunaa ja pauketta. Täällä oli parkin hajua, leipomon hajua, tuntemattomia höyryjä. Ja kaikkialla näki pylväitä ja kaarroksia niin suuria, ettei Graham sellaisia ollut koskaan nähnyt, suuria tiilistä muurattuja, kiiltäviä jättiläisiä, jotka makasivat tämän suuren kaupungin alla. Ja kaikkialla näki myös kalpeita kasvoja, heikkoja jäseniä, muodottomia ja huonontuneita ihmisolentoja.
Kolme kertaa vielä kuuli Graham vallankumouksen laulun pitkän ja vastenmielisen kulkunsa aikana, ja kerran näki hän tappelun eräässä käytävässä ja kuuli, että joukko työmiehiä oli anastanut itselleen leipää ennenkuin päivätyönsä oli päättynyt. Graham nousi katuja kohden, kun hän näki joukon sinipukuisia lapsia juoksevan erästä käytävää pitkin ja äkkiä huomasi hän syynkin tähän pakoon, joukko työpoliisia juoksi pamput käsissä jotain tuntematonta kahakkaa kohden. Sitten kuuli hän etäältä melua. Mutta suurimmaksi osaksi ne, jotka olivat alhaalla, tekivät toivottomina työtään. Kaikki se innostus ja tuli, mitä tässä huonontuneessa ihmiskunnassa vielä oli jälellä, oli kaduilla, kutsuen Mestaria ja taistellen urhoollisesti ja kiihkeästi hänen puolestaan.
He nousivat näistä alemmista kerroksista ylös ja seisoivat jälleen kadun keskikäytävän häikäisevässä valossa. Etäältä kuulivat he uutistoimiston puhekoneen löpinää, ja äkkiä juoksi miehiä heidän ohitseen, ja pitkin katuja ja käytäviä kuului huutoja. Heidän ohitseen juoksi eräs nainen tuijottaen eteensä aivan kalpeana kauhusta, sitten toinen, joka juostessaan päästi sydäntäsärkeviä hätähuutoja.
"Mitä on tapahtunut?" kysyi Graham hämmästyneenä, sillä hän ei ollut ymmärtänyt ihmisten murteellista puhetta. Sitten kuuli hän sen omalla kielellään ja tajusi, että se asia, jota jokainen huusi, jota miehet kertoivat toisilleen, jonka vaimot kiraisten kuulivat, joka puhalsi kuin rajuilman ensimmäinen tuulenpuuska läpi kaupungin, kylmänä ja hävittävänä, oli tämä: "Ostrog on kutsunut mustat poliisit Lontoosen. Mustat poliisit tulevat Etelä-Afrikasta. Mustat poliisit. Mustat poliisit".
Asano kalpeni ja hänen kasvoissaan kuvastui kummastus; hän hidasteli, katsahti Grahamiin ja kertoi hänelle sen, minkä tämä jo tiesi. "Mutta mistä he ovat sen saaneet tietää?" kysyi Asano.
Graham kuuli jonkun huutavan. "Pysäyttäkää työt. Pysäyttäkää työt!" ja tummanverinen kyttyräselkäinen mies, joka oli puettu naurettavaan viheriän ja kullan kirjavaan pukuun, juoksi katuja alas heitä kohden huutaen: "Tämä on Ostrogin työtä! Ostrog, senkin konna! Mestaria on petetty". Äänensä oli rämeä ja valkoinen vaahto juoksi hänen suustaan. Hän kertoi, mitä hirmutekoja mustat poliisit olivat tehneet Pariisissa ja riensi pois huutaen: "Ostrog, konna!"
Hetkisen seisoi Graham liikkumattomana, sillä uudelleen heräsi hänessä se ajatus, että tämä kaikki olikin vain unta. Hän loi katseensa korkeisiin rakennuksiin kadun kummallakin puolen, jotka katosivat sinervään usvaan sähkölamppujen yläpuolelle, ja sitten liikkuville katukäytäville, joilla huutava, huitova kansa juoksi hänen ohitseen. "Mestaria on petetty!" huusivat ne. "Mestaria on petetty!"