Lincoln tuli jälleen häntä kohden, mutta sai nyrkiniskun leukaansa, kaatui ja jäi liikkumattomana makaamaan. Graham astui pari askelta ja horjahti. Ostrogin käsivarsi kietoutui hänen kaulaansa ja heitti hänet selälleen maahan, ja hänen käsivartensa painettiin lujaan lattiaa vastaan. Ponnistettuaan muutaman kerran epätoivoissaan luopui hän taistelusta ja jäi selälleen makaamaan tuijottaen läähättävään Ostrogiin.
"Te — olette — nyt vankina", läähätti Ostrog riemuiten. "Te — olette hullu — kun tulitte takaisin".
Graham käänsi päänsä vasemmalle ja näki salin epätasaisen viheriän ikkunan läpi, miten rakennustelineillä olevat miehet kiihkeästi viittoivat alhaalla olevalle kansalle. Ne olivat nähneet kaiken!
Ostrog seurasi hänen katsettaan ja säpsähti. Hän huusi jotain Lincolnille, mutta Lincoln ei liikahtanutkaan. Kuula lensi seinään Atlaksen yläpuolelle. Molempiin kuultavasta aineesta tehtyihin levyihin, jotka peittivät aukkoa, syntyi reikä, niiden reunat mustenivat, käpristyivät, levenivät nopeasti reunoja kohden, ja silmänräpäyksessä oli Neuvoston sali avoinna ulkoilmaan. Kylmä viima tulvehti sisään, ja sen mukana kuului raunioilta huutoja ja uhkauksia: "Pelastakaa Mestari!" "Mitä he tekevät Mestarille?" "Mestaria on petetty!"
Graham äkkäsi, että Ostrogin huomio siirtyi sinne, että hänen otteensa höltyi, ja lykäten hänen käsivartensa syrjään nousi hän äkkiä polvilleen. Sitten töytäisi hän Ostrogia taapäin, ja polvistuen toiselle jalalleen tarttui hän Ostrogin kurkkuun ja puristi lujaa hänen kaulassaan olevaa silkkihuivia.
Mutta nyt riensi heitä kohden miehiä salin perällä olevasta ovesta — ja joiden aikeet Graham ymmärsi väärin. Hän näki jonkun juoksevan etuhuoneen verhoa kohden, ja samassa pääsi Ostrog hänen käsistään ja vastatulleet hyökkäsivät Grahamin kimppuun. Hänen suureksi hämmästyksekseen tarttuivat ne häneen. He tottelivat Ostrogin huutamia käskyjä.
Ne veivät häntä jo kymmenkunta metriä eteenpäin, kun hän vasta huomasi, että ne eivät olleetkaan mitään ystäviä — että ne vetivät häntä avoinna olevaa oviaukkoa kohden. Tämän huomatessaan hän heittäytyi taapäin, koetti painua istualleen alas ja huusi apua niin kovaa kuin jaksoi. Tällä hetkellä kuului huutoja vastaukseksi hänelle.
Hänen kurkkuaan kuristava käsi hellitti ja katso! muurin repeämän sisimmän puoleiseen kulmaan ilmestyi ensin yksi ja sitten useampia pieniä tummia olentoja, jotka huusivat ja huitoivat käsiään. He hyppäsivät sille parvekkeelle, joka vei hiljaisiin huoneisiin. He juoksivat niin läheltä, että Graham näki aseita heidän käsissään. Ostrog hänen vieressään huusi kehoitushuutoja häntä ympäröiville miehille ja jälleen taisteli Graham kaikin voimin niitä miehiä vastaan, jotka koettivat viedä häntä oviaukkoa kohden. "He eivät pääse alas", läähätti Ostrog. "He eivät uskalla ampua. Hyvä on. Vielä he eivät saa häntä käsiinsä".
Muutaman minuutin ajan, jotka Grahamista tuntuivat pitkiltä, kesti tätä vimmattua taistelua. Pukunsa oli siekaleina, hän oli aivan tomuinen, toinen kätensä oli ruhjoutunut. Hän kuuli puoluelaistensa huudot ja kuuli laukauksiakin. Voimansa raukesivat, hän tunsi tekevänsä mieletöntä, turhaa vastarintaa. Mutta apua ei tullut ja varmasti, väistämättä, läheni tuo ammottava aukko yhä enemmän.
Äkkiä tunsi hän käsien päästävän hänet irti ja hän nousi seisaalleen. Hän näki Ostrogin harmaan pään äkkiä horjahtavan ja hän tunsi olevansa vapaa. Hän kääntyi ja seisoi mustapukuisen miehen edessä. Viheriäinen pyssy laukesi aivan hänen vieressään, kirpeä sauhu tulvehti hänen kasvoilleen, teräase välähti. Koko sali musteni hänen silmissään.