"Useita?"
"Noin neljätoista".
"Minä en ymmärrä".
"Se on hyvin luultavaa. Meidän sosiaalinen järjestelmämme taitaa tuntua teistä hyvin monimutkaiselta. Puhuakseni suoraan, en minäkään sitä täydellisesti ymmärrä. Ei kukaan muukaan. Ehkä te sen ymmärrätte — vähitellen. Meidän täytyy mennä Neuvoston luo".
Grahamin huomio kiintyi osaksi kaikkiin niihin odottamattomiin seikkoihin, jotka osuivat hänen tielleen ja joiden johdosta hän kyseli seuraajaltaan, osaksi niihin ihmisiin, joita hän tapasi matkallaan käytävissä ja saleissa. Jonkun aikaa hänen koko huomionsa kohdistui Howardiin ja hänen niukkoihin vastauksiinsa, sitten kadotti hän kokonaan ajatustensa johtolangan muutamien aivan odottamattomien seikkojen vaikutuksesta. Käytävissä ja saleissa näkyi puolet kansasta olevan punapukuisia. Vaaleansinistä väriä, joka oli esiintynyt niin runsaana liikkuvilla katukäytävillä, ei näkynytkään. Kaikki nämät miehet katsoivat häneen ja kumarsivat hänelle ja Howardille.
Howardia seuratessaan tuli hän pitkään käytävään, jossa tyttöjä istui matalilla raheilla aivan kuin koulussa. Hän ei nähnyt opettajaa, hän näki vaan uuden koneen, josta hän kuvitteli tulevan äänen. Tytöt katsoivat hänen mielestään häneen ja hänen seuralaiseensa uteliaina ja kummastuneina. Mutta häntä joudutettiin eteenpäin ennenkuin hän ennätti muodostaa itselleen selvää käsitystä koulusta. Hänen mielestään tunsivat tytöt Howardin, mutta eivät häntä ja ihmettelivät, kuka hän oli. Tämä Howard näytti olevan joku arvokas henkilö. Eikä hän kuitenkaan ollut muuta kuin Grahamin vartija. Se oli kummallista.
Sitten tulivat he käytävään, jossa oli puolihämärää ja käytävässä oli sellainen jalkatie, että hän näki ainoastaan ohikulkijoiden jalat ja nilkat, ei sen enempää. Graham muisti hämärästi kulkeneensa käytävissä, joissa siellä olevat muutamat henkilöt kääntyivät ällistyneinä katsomaan näitä molempia miehiä ja heidän punapukuista vartiostoaan ja seurasivat heitä katseillaan.
Virkistävän juoman vaikutus oli ohimenevää laatua. Tämä tavattoman kiivas kulku alkoi uuvuttaa häntä. Hän pyysi Howardin astumaan hitaammin. Äkkiä tulivat he hissiin, jonka ikkuna oli kadulle päin, mutta sitä ei saanut auki, ja he olivat liian korkealla nähdäkseen liikkuvat katukäytävät. Hän näki vaan ihmisten kulkevan kaapelien avulla tai astuvan omituisia, hentoja siltoja myöten.
Sitten menivät he kadun yli, mutta tavattoman korkealla ilmassa. He kulkivat kapeata siltaa myöten, joka oli kokonaan lasista, ja niin läpikuultava, että häntä huimasi sitä ajatellessaankin. Sen permantokin oli lasista. Ajatellessaan New-Quayn kallioita Boscastlen luona, jotka olivat hänen muistossaan niin lähellä ja kuitenkin samalla niin kaukana, laski hän sillan olevan noin neljäsataa jalkaa liikkuvien katukäytävien yläpuolella. Hän seisahtui ja katseli jalkojensa välitse tuota sini- ja punapukuisten kihisevää parvea, joka näytti niin pieneltä ja vähäpätöiseltä, ja joka yhä pyrki taistellen tuota pientä, tuota pienen pientä parveketta kohden, jolla hän vielä äsken oli seisonut. Ohut usva ja suurten valopallojen loisto verhosi kaiken muun. Eräs mies istuen pienellä kehdon tapaisella avoimella istuimella kiisi kapeata siltaa korkeammalta kaapelia pitkin niin nopeasti kuin jos hän olisi pudonnut. Graham seisahtui ehdottomasti katselemaan miten tuo kummallinen kulkija katosi paljoa alempana olevaan suureen aukkoon, ja sitten hänen katseensa taas kiintyi väentungokseen.
Ylintä, nopeakulkuisinta katukäytävää myöten saapui äkkiä tiuha joukko punapukuisia miehiä. Se lähti liikkeelle lähestyessään parveketta ja riensi alas keskimmäiselle katukäytävälle kiihoittunutta kansanjoukkoa kohden. Heillä näkyi olevan kädessään kepit tai pamput, joilla he löivät ja iskivät. Syntyi suunnaton huuto, kuului suuttumuksen ja tuskan huutoja ylös sillalle asti ja Grahamia huimasi ja pyörrytti. "Tulkaa pois", huusi Howard vetäen häntä käsivarresta eteenpäin.