Jonkun aikaa ei kuullut muuta kuin ilmanvaihtokoneen nytkähdyksiä, sitten pistäytyi miehen pää varovaisesti aukosta sisään. Hänen päänsä painui melkein suoraan alaspäin; musta tukkansa oli sulaneesta lumesta märkänä. Kätensä ojentautui ylöspäin pimeään pidellen jostain kiinni. Hän oli nuoren näköinen, silmänsä olivat kirkkaat ja otsasuonensa olivat paisuneet. Hän näytti ponnistelevan pysyäkseen tasapainossa.
Useamman sekunnin ajan ei hän eikä Graham hiiskuneet sanaakaan.
"Oletteko Nukkuja?" kysyi uusi tulokas vihdoin.
"Olen", sanoi Graham. "Mitä te minusta tahdotte?"
"Ostrog lähetti minut, sire".
"Ostrog?"
Aukossa oleva mies kääntyi niin että Graham näki hänen kasvonsa sivuttain. Hän näytti kuuntelevan. Äkkiä kuului varottava huudahdus ja mies heittäytyi taapäin ennättäen töintuskin välttää käyntiin päässeen ilmanvaihtokoneen siipiä. Ja katsoessaan ylös ei Graham nähnyt muuta kuin hitaasti satavaa lunta.
Kesti noin neljännestunnin ajan ennenkuin kukaan palasi ilmanvaihtokoneen luo. Mutta uudelleen kuului sama metallinen kilahdus; siivet seisahtuivat ja mies tuli näkyviin. Graham oli koko ajan seisonut paikallaan toimettomana ja tavattoman jännityksen vallassa.
"Kuka te olette? Mitä te tahdotte?" kysyi hän.
"Me haluamme puhella kanssanne, sire", sanoi tulija. "Me tahdomme — minä en voi pidättää konetta. Me olemme koettaneet päästä luoksenne — näinä kolmena päivänä".