"Ette kai", sanoi Graham ihmetellen mitähän nuo puhekoneet olivat.
"Ja oletteko siis varma siitä, että Ostrog — oletteko varma,
että Ostrog on järjestänyt tämän kapinan ja herättänyt Nukkujan?
Näyttääkseen vaan omaa voimaansa — kun häntä ei valittu Neuvostoon?"
"Tietäähän sen koko maailma, luulisin minä", sanoi vanhus. "Lukuunottamatta — tyhmeliiniä. Hän tahtoi päästä herraksi millä tavalla tahansa. Neuvoston kautta tai ilman sitä. Jokainen, joka tietää jotain, tietää sen. Ja tässä sitä nyt on ruumiita kaikkialla keskellä pimeyttä! Mutta mistä te olette tullut, kun ette ole kuullut Ostrogin ja Verney'den välisestä riidasta? Ja mistä syystä luulette tämän taistelun alkaneen? Nukkujan tähden? Häh? Te luulette kai Nukkujan olevan olemassa ja heräävän omin voimin — häh?"
"Minä olen rauhallinen mies, vanhempi kuin miltä näytän, ja unohdan niin helposti", sanoi Graham. "Minä olen unohtanut paljon — erittäinkin viime vuosien tapahtumista —. Jos minä olisin Nukkuja, niin, totta puhuen, en voisi olla tietämättömämpi näistä asioista".
"Eh!" sanoi ääni. "Vanha, tekö vanha? Ettepä te juuri vanhalta näytä. Mutta onhan se totta, etteivät kaikki säilytä minun ijälläni muistiaan niin tuoreena kuin minä. Mutta ovathan nämät asiat niin yleisesti tunnettuja! Ettehän te ole niin vanha kuin minä — ette läheskään niin vanha. Minun ei ehkä pitäisi arvostella toisia oman itseni mukaan. Minä olen nuori — ollakseni näin vanha mies. Te mahdatte olla vanha, niin nuori kuin olettekin".
"Se on totta", sanoi Graham. "Minun elämäni on ollut hyvin merkillinen. Minä tiedän hyvin vähän! Ja historia! Siitä minä en suorastaan tiedä mitään. Nukkuja ja Julius Caesar ovat minulle aivan samoja. Hauskaa on kuulla teidän puhuvan tästä kaikesta".
"Minä tiedän yhtä ja toista", sanoi vanhus. "Minä tiedän muutamia asioita. Mutta —. Kuulkaa!"
Molemmat miehet vaikenivat ja kuuntelivat. Kuului kumea jyräys, niin voimakas, että heidän istuimensa vavahtivat. Ohikulkijat seisahtuivat huutaen jotain toisilleen. Graham rohkaistui heidän esimerkistään, nousi ja liittyi toisiin. Kukaan ei tietänyt, mitä oli tapahtunut.
Hän palasi istumaan ja kuuli vanhuksen mutisevan heikolla äänellä epämääräisiä kysymyksiä. Vähään aikaan he eivät sanoneet sanaakaan toisilleen.
Tietoisuus tästä jättiläistaistelusta, joka oli niin lähellä ja kuitenkin niin etäällä, vaikutti voimakkaasti Grahamin mielikuvitukseen. Oliko tuo vanhus oikeassa, olivatko nuo tiedot kansasta todenmukaisia, ja olivatko vallankumoukselliset voitolla? Vai erehtyivätkö he, ja ajoiko punainen poliisi kaikkia edellään? Mikä hetki tahansa voi taistelun hyökylaine ulottua tähän kaupungin rauhalliseen kolkkaan ja riistää hänet jälleen mukaansa. Hänen täytyi saada tietoa asioista niinkauvan kuin hänellä vielä oli siihen aikaa. Hän kääntyi äkkiä vanhuksen puoleen aikoen tehdä hänelle kysymyksen, joka kuitenkin jäi sanomatta. Mutta tämä liike sai vanhuksen jälleen jatkamaan puhettaan.
"Eh! Kuinka kaikki tässä maailmassa kehittyy!" sanoi vanhus. "Minä tunnen tuon Nukkujan elämäntarinan, johon kaikki tyhmeliinit nyt panevat toivonsa — minä olen aina pitänyt historiasta. Kun minä olin lapsi — minä olen nyt niin kovin vanha — osasin minä lukea painettuja kirjoja. Te ette kai usko sitä. Te ette kai koskaan ole nähnyt niitä — niin ne kuluvat ja muuttuvat tuhaksi — ja terveyskomitea polttaa ne ja tekee niistä valkaisuainetta. Mutta niistä oli hyötyä, vaikka ne olivatkin niin likaisia. Niistä oppi aina jotain. Mitä tulee noihin uudenaikaisiin puhekoneisiin — teidän mielestänne eivät ne kai ole uudenaikaisia — niin käsittää niiden puheen helposti, mutta unhottaa myöskin helposti. Mutta minä olen seurannut Nukkujan tarinaa aivan alusta alkaen".