Ostrog astui huoneen halki, kuului napsahdus ja äkkiä oli koko huone, paitsi tuo soikea lasilevy, pimeänä. Ensi alussa Graham säikähti.
Sitten näki hän, että tuo harmaa lasilevy kuvasti väriä ja muotoja, se oli kuin suuri ikkuna, josta näkyy outo maisema.
Ensiksi oli hänen aivan mahdotonta arvata, mitä tämä maisema oli. Näkyi harmaan talvipäivän valaisema maisema. Kuvan yli ja kuten näytti puolimatkassa katsojan ja etäisimmän kohdan välillä oli vaakasuorassa paksu kiiltävästä metallilangasta punottu paksu johtoköysi. Suurien tuulimoottorien rivit, suuret välimatkat, siellä täällä olevat pimeät aukot muisti hän nähneensä paetessaan Neuvoston palatsilta. Hän näki järjestyneen rivin punapukuisia miehiä marssivan mustapukuisten miesten vartioimana, ja hän ymmärsi jo ennenkuin Ostrog oli hänelle selittänytkään, että hän näki Lontoon laajan katon. Yöllinen lumi oli kadonnut. Hän arveli, että tämä peili oli jonkimmoinen uusi muodostus entisajan camera obscurasta, mutta hänelle ei tätä selitetty. Vaikka punaisten miesten rivi kulkikin vasemmalta oikealle, niin katosi se kuvasta pois vasemmalla. Hän ensiksi ihmetteli sitä, mutta sitten huomasikin hän, että koko kuva liikkui panoraaman tavoin soikean peilin yli.
"Kohta näette taistelun", sanoi Ostrog hänen vieressään. "Nuo punapukuiset ovat vankia. Tämä on Lontoon katto — kaikki talot muodostavat nykyään yhden ainoan kokonaisuuden. Kadut ja avonaiset paikat ovat nyt katetut. Teidän aikanne tyhjiä, tarpeettomia paikkoja ei löydy enää".
Joku peilin polttopisteen ulkopuolella oleva varjosi puoleksi peilin. Se näytti mieheltä. Kuului metallin helähdys, varjo peitti hetkiseksi koko soikean peilin, aivan kuin linnun silmäluomi peittää sen silmän, ja sitten kuva taas selveni. Ja nyt näki Graham miesten juoksevan tuulimoottorien alitse, käyttäen aseita, joista välähti kirkas valo ja sauhua. He riensivät yhä taajempana joukkueena oikealle päin, huitoen käsiään — he näyttivät huutavan, mutta kuva pysyi äänettömänä. He ja tuulimoottorit kulkivat hitaasti ja tasaisesti peilin pinnan yli.
"Nyt", sanoi Ostrog, "näette Neuvoston palatsin", ja hitaasti tuli musta kuilu näkyviin kiinnittäen Grahamin huomion puoleensa. Kohta huomasi hän, että se ei ollutkaan mikään tavallinen kuilu, vaan mustunut ammottava aukko, rakennusten välillä, josta pieniä sauhupatsaita nousi harmaata talvitaivasta kohden. Suuren rakennuksen rauniot, pilarit ja särkyneet koristeet kohosivat peloittavina tästä pimeästä, ammottavasta aukosta. Ja tämän palatsin jätteillä kiipeili, hyppieli ja kiehui lukematon miesparvi.
"Tämä on Neuvoston palatsi", sanoi Ostrog. "Heidän viimeinen linnoituksensa. Ja nuo mielettömät tuhlasivat ampumavaroja, joilla he olisivat voineet vastustaa meitä koko kuukauden ajan, räjäyttääkseen ympärillä olevat rakennukset, siten muka — estääksensä meidän hyökkäystämme. Kuulittehan räjähdyksen? Se särki puolet kaupungin ruuduista".
Ostrogin puhellessa huomasi Graham raunioiden lomitse kohoten niitä korkeammalle valkoisen suunnattoman suuren rakennuksen. Tämä rakennus oli eristetty ympäristöstään säälimättömästi hävittämällä kaikki sen lähellä olevat talot. Mustat aukot näyttivät, missä hävitys oli kulkenut tietään; suurten salien katot olivat pudonneet alas ja niiden loistava sisustus näkyi talvipäivän hämärässä, ja pitkin särkyneitä seiniä riippui katkenneita johtoja ja vääntyneitä metalliköysien ja lankojen päitä. Tämän hävityksen keskellä liikkui pieniä punaisia pilkkuja, punapukuisia Neuvoston puolustajia. Tavan takaa heikot, haihtuvat tulet valaisivat näitä varjoja. Ensi hetkellä näytti Grahamista siltä, että hyökkäys oli tekeillä tätä yksinäistä valkoista rakennusta vastaan, mutta sitten huomasi hän, että hyökkääjien puolue ei lähestynytkään, vaan kätkeytyen niiden raunioiden taakse, jotka ympäröivät tätä punapukuisten viimeistä suojusvarustusta, ampuivat taukoamatta heitä kohden.
Ja tuskin kymmenen tuntia sitten oli hän seisonut ilmavaihtokoneen alla pienessä huoneessa tässä palatsissa ajatellen, mitähän maailmassa tapahtuu!
Tarkemmin katsoessaan tätä sotakohtausta, joka hiljaa kuvastui peilin keskustaan, huomasi Graham, että tuon valkoisen rakennuksen joka puolella oli raunioita, ja Ostrog alkoi lyhyin lausein selittää, miten palatsin puolustajat olivat panneet tämän hävityksen toimeen suojellakseen itseään hyökkäyksen tapahtuessa. Hän puhui välinpitämättömällä äänellä siitä suunnattomasta mieshukasta, jonka tämä hyökkäys oli maksanut. Hän näytti väliaikaisen ruumishuoneen laaditun sinne, missä kuhisi haavureita kuten muurahaisia pitkin sitä paikkaa, jossa ennen oli ollut liikkuva katu. Hän oli paljoa innostuneempi selittäessään Neuvoston palatsin eri osia, ja hyökkääjien asemia. Muutamassa hetkessä pääsi Graham täydellisesti selville siitä kansalaissodasta, joka riehui Lontoossa. Eilen puhjennut taistelu ei ollut mikään meluisa kapina, ei taistelu erivoimaisten vastustajien välillä, vaan mainiosti järjestetty valtakaappaus. Ostrog oli hämmästyttävän tarkoin arvannut kuinka kaikki päättyisi; hän näytti tuntevan jokaisen niiden mustan tai punaisen pilkun tehtävän, jotka kapuilivat raunioiden keskellä.