Äkkiä kuuli hän takanaan, miten emännöitsijänsä lamppu kädessään tuli kyökistä. Hän kääntyi, viittoi piipullaan ja sai hänet pysähtymään asuinhuoneen ovelle. Hänen oli hiukan vaikea kuiskaamalla selittää asia, sillä eihän emännöitsijä tietänyt vieraan tulleen taloon. Emännöitsijä poistui vieden lampun muassaan, mutta hän näytti käytöksestään päättäen hiukan epäluuloiselta. Isbister palasi paikalleen katoksen alle, hän punastui ja oli hiukan hermostunut.
Hän oli jo aikoja sitten lopettanut piippunsa, katsellut lepakkojen lentoa, kun uteliaisuus voitti arkuuden ja hän hiipi hämärään asuinhuoneesen. Hän seisahtui ovensuuhun. Vieras ei ollut liikahtanutkaan ja hän kuvastui tummana varjona ikkunaa vastaan. Kaikki oli hiljaista, ei kuulunut muuta kuin muutamien merimiesten laulua satamasta. Puutarhassa törröttivät ukonhatut ja delfiniumit odottaen yön tuloa. Outo ajatus heräsi äkkiä Isbisterissä; hän vavahti, kumartui pöydän yli ja kuunteli. Kamala luulo heräsi hänessä ja muuttui varmuudeksi. Hänet valtasi kummastus joka vaihtui — kauhuksi.
Istuva mies ei hengähtänytkään.
Hän kiersi hitaasti ja varovaisesti pöydän ohi pysähtyen kaksi kertaa kuuntelemaan. Vihdoinkin hän saattoi laskea kätensä tuolin selkänojalle. Sitten kumartui hän alas kunnes molempain päät olivat aivan lähitysten. Hän painui alemmaksi katsoakseen vieraansa kasvoihin. Hän alkoi vavista ja kiljahti. Silmät olivat aivan valkoiset.
Hän katsoi tarkemmin ja näki että ne olivat auki ja että silmäterät olivat siirtyneet luomien alle. Kauhu valtasi hänet. Pelästyen miehen tilaa tarttui hän tämän olkapäihin ravistaen häntä. "Nukutteko?" sanoi hän kimakalla äänellä. Hän kysyi uudelleen: "Nukutteko?"
Hänessä heräsi varmuus siitä, että mies oli kuollut. Äkkiä tunsi hän täytyvänsä saada toimia, puuhata, hän riensi huoneen poikki, töytäsi pöytään ohi kulkiessaan, ja soitti kelloa.
"Tuokaa heti valoa", huusi hän eteiseen. "Minun ystäväni on alkanut voida pahoin".
Sitten palasi hän liikkumattoman miehen luo, ravisti häntä olkapäistä ja huudahti. Huone tuli valoisaksi, sillä emännöitsijä astui lamppu kädessään sisään. Isbister oli kalman kalpea kääntyessään silmiään siristäen emännöitsijän puoleen. "Täällä tarvitaan ehdottomasti lääkäriä", sanoi hän. "Hän on joko kuollut tai saanut halvauksen. Onko täällä kylässä lääkäri? Mistä löydämme lääkärin?"
II LUKU.
Valekuolema.