»Ja tuo tähtilaitos — siitä on kai suurta apua?»
»On kyllä», sanoi Sargon.
»Otaksun, että haluatte — tehdä työtä tässä huoneessa? Tarvitsetteko sen vain itsellenne? Ettei synny mitään ihmisten edestakaisin kulkemista?»
»Ei mitään. Niin kauan kuin olen täällä, ei kukaan tunne minua. Myöhemmin mahdollisesti. Mutta se ei liikuta meitä nyt. Täällä minä pysyn tuntemattomana.»
»Tuntemattomana», toisti nuori mies, ikäänkuin harkiten sanaa. »Tietysti, luonnollisesti. Saanko muuten kysyä nimeänne. (Jos lyöt minua vielä, Susan, teen jotakin julmaa ja hirmuista sinulle.) Meidän pitäisi saada tietää nimenne.»
»Sopisiko… sopisiko toistaiseksi hra… hra Sargon.»
»Tietysti», sanoi nuori mies, »toistaiseksi. Sargon… Eikös hän ollut
Joku Assyrian kuningas, vai pettääkö muistini?»
»Tässä tapauksessa ei ole kyseessä Assyrian Sargon vaan Sumerian
Sargon, hänen edeltäjänsä.»
»Teidän ei tarvitse sanoa sanaakaan enempää, herra, ymmärrän jo. Olette tietysti väsynyt pitkän matkanne jälkeen ja antaisin teille mielelläni, hyvin mielelläni, tämän huoneen. Ai, Susan! Mene alakerrokseen! En voi sietää nipistämistä. Mene tiehesi. Mene alas omaan huoneeseesi ja laita niin ettemme tiedä mitään hullutuksistasi. Ala mennä!»
Susan peräytyi seinän viereen ja valmistautui vastarintaan kynsin hampain. »En aikonut nipistää, Bobby», sanoi hän. »En aikonut nipistää. Ihan totta. Koettelin vain housujasi. Älä lähetä minua alas, Bobby! Älä lähetä alas. Olen kiltti, olen kauhean kiltti. Seison tässä ja katselen tuota hupaista herraa. Jos viet minut alas, Bobby…»