Mutta silloin kun Sargon epäili, uskoi hän. Se on hyvin helposti käsitettävä paradoksi. Hän tiesi selvästi, että Sargonina oleminen oli todellisena olemista, se merkitsi jotakin ja sai koko maailman merkitsemään, oli paluuta menneisyyteen ja ulottumista suoraan tulevaisuuteen, oli täydellistä pääsyä irti Preembyn elämän kutistuneesta merkityksettömyydestä. Sargonina olo ei ollut ainoastaan suuruuden, vaan myöskin hyvyyden saavuttamista. Sargon saattoi antaa ja Sargon saattoi uskaltaa. Sargon saattoi uhmata leijonia ja kuolla kansansa hyväksi, mutta Sargon saattoi kiertää kolme peltoa, oli kiertänytkin kolme peltoa, väistääkseen haukkuvan terrierin vihamielisyyttä. Preembyn sanat olivat tomua ja tuhkaa, tomujyväsiä äärettömässä tilavuudessa, ja niissä ei ollut muuta elämää kuin alistuvaisuus. Preemby oli kuollut, Sargon oli uudesti syntynyt laajojen näköpiirien maailmaan. Sargon sai itsensä vakuutetuksi näistä tosiasioista hiukan hämärästi, mutta hän tunsi ne kuitenkin koko olemuksessaan. Hänelle oli tapahtunut jotakin äärettömän arvokasta ja totta, hänen oli tartuttava kiinni tuohon lahjaan, pidettävä sitä ja puolustettava sitä, taikka hän kaatuisi iäksi. Huolimatta Christina Albertasta, huolimatta koko maailmasta.
Niin hän asteli edestakaisin pienessä yläkerroksen huoneessaan Midgardkadulla ja kehitteli käsitystään uudesta osastaan koko maailman suojelijana ja herrana. Hämärä muuttui yöksi, mutta hän ei kiertänyt valoa palamaan. Hän piti ystävällisestä pimeydestä. Kaikki näkyvät esineet ovat rajoitettuja esineitä, mutta pimeys menee kaiken yli ja kaiken ohi Jumalan luo. »Minun on katseltava», sanoi hän. »Minun on valvottava ja tarkattava. Mutta ei liian kauan. On olemassa toiminta. Toiminta antaa elämää. Tuo Preemby parka saattoi kyllä tarkata asioita, mutta uskalsiko hän nostaa sormeaankaan? Ei! Joka paikassa vallitsee kärsimys, joka paikassa vääryys ja epäjärjestys, erämaa ja korpi tunkeutuu takaisin meihin, mutta hän ei tehnyt mitään. Jos joku ei kutsu, ei kutsu ääneensä, niin kuinka voi odottaa vastausta? Tässä maailmassa, joka on laaja ja pelottava, on vain lakkoja… ryöstöjä… väärennyksiä… keinottelua… Ja kuitenkin oli kerran ihmisiä, jotka tekivät velvollisuutensa… ja jotka tekisivät sen vielä nytkin… Kunhan vain kuulisivat kutsun: Herää! Muista! Käy velvollisuuden tietä! Yksinkertaista kunniaa. Sargon kutsuu teitä… Hrrump!»
Hän pysähtyi verhottoman ikkunansa ääreen ja katseli ulos vastapäisen talon sileää, litteää pintaa, jonka siellä täällä valaistu ikkuna lävisti. Useimmissa oli verhot laskettu alas, mutta juuri vastapäätä työskenteli nainen lampun valossa, pöydän ääressä, ommellen jotakin. Hänen neulaa kuljettava kätensä kohosi tuontuostakin ylös, ja vieressä istuvan lukijan kirja ja toinen käsi ja hiha tuli myöskin kuvaan, lopun jäädessä verhojen peittoon. Erään makuuhuoneen ikkunan vieressä oli peili, ja sen ääressä koetteli tyttö hattua ja kääntyili sen edessä. Sitten hän äkkiä katosi, ja pienen hetken jälkeen sammui valokin.
»Kaikki heidän hajalliset elämänsä», sanoi Sargon ojentaen käsiään hyväntahtoisella liikkeellä, »ommeltuina, vedettyinä yhteen viisauden ja rakkauden avulla. Peräsin asetettuna ajelehtivaa maailmaa ohjaamaan.»
Ovelta kuului kolkutus. »Sisään», sanoi Sargon.
Bobby ilmaantui. »No, kuinka voitte, herra?» kysyi hän voittavalla, nöyrällä tavallaan. Hän sytytti sähkön ja tuli huoneeseen. (Hänellä oli kalpeat, miellyttävät kasvot, muistan kai piankin, kuka hän oli.) »Ajattelin vain, ettekö tarvitsisi mitään ruokaa tänään?» kysyi hän.
»Olen ihan unohtanut ravinnon», vastasi Sargon. »Ihan kokonaan. Sieluni on tuskassa monien suurten asioiden vuoksi. Minun täytyy ajatella paljon, suunnitella paljon. Tulee myöhä. Aika on lähellä. Mahtaisikohan palvelustyttö…»
»Vain aamiaista», sanoi Bobby. »Me annamme täällä vain vuoteen ja aamiaisen. Lopun saa itse hankkia. Tällaista tapausta varten ei ole olemassa mitään niin hyvää kuin Rubikonin ravintola. Sen grill room on avoinna hyvin myöhään. He laittavat teille kyllä palan paistia tai kyljyksen, taikka kinkkua ja munaa. Heillä on erinomaista kinkkua ja munaa käristettynä. Menette ulos täältä, käännytte vasemmalle seuraavassa kulmassa ja menette Hampshiren katua pitkin, kunnes tulette sinne. Sitä ei ole ollenkaan vaikea löytää.»
Sana »käristetty» sai hänet tekemään päätöksensä.
»Sitä käytänkin hyväkseni», sanoi Sargon.