Sargon katseli hetken puhuttelijaansa ja tunsi hänet: »Elamin kuningas!» sanoi hän.
»Ei osaa enklantia», sanoi musta herrasmies, »portukalia.»
»Ei», sanoi Sargon ilmaisten liikkeellä tarkoituksensa, »sallimus.
Seuraa minua.»
Musta herra liittyi luottavasti saattoon.
»Kuulkaapas!» huusi toinen entisistä sotilaista. »Tässä hommassa ei saa käyttää värillistä työväkeä.»
»Hiljaa», sanoi Sargon. »Pian selvenee teille kaikki.»
»Mi-minun mi-mielestä-täni te-teidän ei pi-pipitä-tä-täisi jo-joh-taa ihmisi-siä ha-harhaan», sanoi hra Godley, jota Sargonin puuha alkoi huvittaa ja hämmästyttää.
Sargon kiiruhti käyntiään.
»Tä-tämä he-herra ta-ta-tahtoi vain me-mennä lala-pussa ma-ma-mainittu-tuun pa-paikkaan», sanoi hra Godley.
Innoissaan saada Sargon käsittämään ajatuksensa hoiteli hän hiukan huolimattomasti mikroskooppilaatikkoaan, joka äkkiä kolahti ankarasti vastaantulevan miehen, silkkihattuisen liikemiehen polveen. Uhri kirosi ääneensä hyvin äkäisesti ja jäi hyppelemään yhdellä jalalla katukäytävällä pidellen polveaan kädellään. Sitten hän lankesi kiukkuisen mielijohteen valtaan ilmoittaakseen hra Godleylle, mitä hän todella ajatteli tämän käytöksestä, tavoista ja hänenlaisistaan ihmisistä. Hän liittyi Sargonin kulkueeseen reippaasti ontuen ja sanoen silloin tällöin »mitä!» hengästyneellä äänellä. Jokseenkin humalainen, syvään surupukuun puettu mies oli ollut tapahtuman todistajana. Hän kiiruhti, osaamatta ohjata kulkuaan oikein suoraan, vihaisen, silkkihattuisen herran viereen.