Hän puhutteli miestä, joka seisoi posetiivin vääntäjän oikealla puolella.
»Kaikki tämä on muutettava tästä hetkestä alkaen», sanoi hän. »Minulla on työtä teille.»
»Ohoh!» sanoi entinen sotamies hyvän kasvatuksen saaneen miehen äänellä. »Minkälaista työtä?»
»Me ollaan suoria poikia», sanoi posetiivin vääntäjä. »Me ruvetaan siihen, jos se on sellaista, mitä osataan. Ei me olla kiertolaisia. Mitä työtä se on?»
»Shillinki tunnilta?» kysyi kolmas.
»Enemmän, paljon enemmän kuin shillinki. Ja hyvin suurta ja vastuunalaista työtä. Sadonkorjuuta. Loistavaa satoa! Teistä tulee ihmisten johtajia. Seuratkaa minua.»
»Kauas?» kysyi mies, joka oli puhunut ensiksi.
Sargon teki liikkeen, joka itseasiassa peitti hänen omat puuttuvat suunnitelmansa, ja lähti menemään edellä.
»Käy edellä, Macbeth», sanoi posetiivin kiertäjä ja heitti koneensa kantoasentoon olalleen. Toiset entiset sotilaat lausuivat mielipiteenään, että hyvä on ja että ainakin kannatti mennä katsomaan, mitä heille tarjottiin. Kävellen johtajansa rinnalla aloitti hra Godley äärettömän ja hyödyttömän taistelun uudella kysymyksellä.
Seuraava opetuslapsi ei ollut niinkään paljon kutsuttu kuin putosi sargonilaisten ryhmään, joka oli alkanut kasvaa. Hän oli pitkä mies, väriltään tumman ruskea, tukka villavan musta, ja hän hymyili koko ajan suopeasti. Hän oli puettu jokseenkin vaaleaan, harmaaseen hännystakkiin, kravatti oli ruusunpunainen, jaloissa keltasuiset nappikengät ja päässä hattu, joka oli yhtä erikoinen kuin Sargoninkin. Hän kantoi kädessään harmaata alpakkasateenvarjoa. Suuressa, mahonginruskeassa kädessään hän piteli paperipalaa ja hän lausuili hyvin runsaasti sanaa: »anteeksi.» Paperin yläreunaan oli painettu sanat: »Lean and Mackay, 329 Leadenhall Street E. C.», ja sen alle kirjoitettu musteella: »Hra Kama Mobamba.»