»Arvelinkin», sanoi Sargon, »että te olette te.»
Hra Godley, jolta ei puuttunut huumorin tajua, koetti vastata, että hän tietysti oli hän, mutta tuo hänen osaksi luonnollinen, osaksi luulottelun suuresti kehittämä puhevikansa, pysäytti hänet sanaan »tietysti», ja hän sahasi yhä nenällään ilmaa, kun Sargon jatkoi puhettaan.
»Tarvitsen apuanne», sanoi Sargon. »Suuri tehtävä on alulla.»
Hra Godley läpäisi ensimmäiset kouristukset selittämällä, että hänellä oli suurin osa tuntia käytettävänään ja että hän oli valmis avustamaan jokaisessa järkevässä yrityksessä edellyttäen, että ensiksi selitettiin hänelle tarkasti, mikä tuo yritys oli. Mutta hän saattoi auttaa vain rajoitetun ajan. Hänen tehtävänsä Birkbeckin luennoilla oli aivan välttämätön. Sargon antoi paljon merkitystä erilaisille äänille, jotka hra Godley puri poikki tai nieli. Hän talutti vankiaan käsivarresta ja selitti vapaata kättään ilmeikkäästi heilutellen kutsunsa oikeaa merkitystä. »Arvelen, että te olette tieteellisiä asioita harrastava nuori mies», sanoi hän. »Teitä tarvitaan. En tiedä, tunnetteko minut — muistinne saattaa vielä olla epätäydellinen — mutta minä muistan kasvonne, te entisen hovini tietäjien päällikkö. Niin juuri, tietäjiemme päällikkö.»
»E-e-en o-ole tä-tä-täysin va-va-varma siitä, et-että kä-kä-kä-kä-sitän ta-ta-tar-tarko-ko-koituksesenne», sanoi nuori mies. »Mi-minun ty-työni on ve-ver-raten vä-hä-hän tu-tu-tunnettu vi-vielä.»
»Tiedän sen», sanoi Sargon rohkeasti. »Tiedän sen. Olen hakenut teitä. Älkää pettykö, kun ette ollenkaan tunne minua. Uskokaa, että minulla on pelottavia voimia takanani. Vähän ajan kuluttua kaikki ihmiset ymmärtävät. Sekaannuksen aika lähestyy loppuaan. Me olemme kaksi ensimmäistä tekijää, aivan ensimmäistä, suuressa kristallisoitumisessa…»
»Mihi-hi-hinkä me oikeasta-ta-taan me-mennään?» kysyi nuori mies.
»Luottakaa minuun», sanoi Sargon. »Pysykää mukanani.»
Nuori mies taisteli ilmaistakseen jonkun monimutkaisen kysymyksen. Mutta nyt joutui kolme muuta miestä kutsun taikamaisen vaikutuksen alaisiksi, ja nuoren miehen kysymykset jäivät kuulumattomiksi sirpaleiksi. Nämä uudet uskonveljet olivat pieni ryhmä miehiä, jotka seisoivat korokkeella jokseenkin pienen ja melkein käheän posetiivin ympärillä, johon oli kiinnitetty seuraava kirjoitus: »Tarvitsemme työtä, emmekä armeliaisuutta. Mutta ei ole olemassa työtä meitä varten niin sanotussa sivistysvaltiossa.» He olivat puetut luopuneisiin khakiunivormuihin, ja olivat kaikki alle viidenkolmatta ikäisiä nuorukaisia.
»Katsokaapa tuota», sanoi Sargon. »On jo aika uuden kauden alkaa.»