»Hrrump», sanoi hän — monille kielille yhteinen sana, joka aukaisi tien viidentuhannen vuoden väliajan jälkeen unohtuneiden sointujen palaamiselle uudelleen käytettäviksi maailmassa.
»Dadendo Fizzoggo Grandioso Magnificendodidodo, juuri niin», hän kuiskasi. »Näen verhojen putoamisen. Ensimmäinen ilmestys. Sitten he ehkä näkevät.»
Ja hän astui hitaasti portaita alas silmien etsiessä Churchyardin toisiinsa liittyvistä julkisivuista jotakin parturituvan merkkiä.
Toinen luku.
OPETUSLASTEN KUTSUMINEN.
1.
On jo olemassa hyvin suuria eroavaisuuksia kuvauksessa ja mielipiteessä siitä järjestyksestä ja niistä yksityiskohdista, joilla Sargon kutsui seuralaisiaan. Onneksi on meillä tilaisuus kertoa olosuhteet kaikella tarpeellisella tarkkuudella ja arvovallalla, joka jo etukäteen kumoaa pahantahtoisen arvostelun. Sargon ilmestyi Cheapsiden puolelle tuossa puolen seitsemän tienoissa, ja päivän liikenne oli jo vähenemässä tuolla vilkkaalla Cityn liikenneuralla. Hänen kasvonsa olivat muuttuneet ja loistivat tuota valoisuutta, jonka vain kaikkein perinpohjaisin ja tarkin parranajo voi antaa. Ne olivat saaneet nuorekkaan sileyden. Kasvoharja, viikset, jotka olivat peittäneet sen niin monta vuotta ihmiskunnan katseilta, olivat kadonneet, ja muuttuneet vain karvatukoksi parturin altaassa. Nyt olivat kasvot yhtä paljaat kuin nuoren Aleksanterin, vilpittömät, tuoreet kasvot, jotka puhuivat selvästi, kun viikset eivät enää estäneet sanojen kaikua. Hänen kasvojaan punasikin luonnollinen jännitys, kun hän kulki Cheapsidea pitkin tutkien jalankulkijoiden naamoja tärkeän ja salaperäisen hakemisinnon vallassa. Siniset silmät hienolta näyttävän hatun lierin alla paloivat. Oliko se tuo mies? Oliko se tämä?
2.
Ensimmäinen kutsuttu oli nuori mies Leytonstonesta, nimeltä Godley, nuori mies, jolla oli leveät ja hyvin vakavat kasvot ja niin harkitseva tapa lausua ajatuksensa, että se oli melkein puhevika. Hän kantoi mikroskooppia puisessa laatikossa. Hän opiskeli biologiaa harrastaen varsinkin soluoppia ja oli luonnostaan hyvin kohteliaisuuteen ja hillittyyn sävyyn taipuva ollakseen tarkka ja varma kaikesta, mitä sanoi ja teki. Hän oli menossa Liverpoolin asemalta Birkbeckin tutkimuslaitokseen kiertotietä, koska hänellä oli aikaa melkein tunti, ennen hänen luentonsa alkamista. Hän seisoi pidellen itseään tasapainossa jalkakäytävän reunalla, odottaen kaksien vaunujen ohimenoa, kun hän sai kutsun.
Hän huomasi vieressään hyvin totisen, paljaskasvoisen miehen, jonka siniset silmät nopeasti tutkivat hänen kasvojaan ja joka sitten tarttui hänen käsivarteensa.