»Pelkään vain, että miehet sopivat paremmin hallitsemaan», sanoi rva Preemby. »Naisella on oma paikkansa maailmassa, ja se ei ole miehen paikka.»
»Mutta minä luulin, että hra Preemby erikoisesti kannatti ajatusta opiskelun jatkamisesta.»
Rva Preemby oli ällistynyt. »Hän kannatti», sanoi hän ikäänkuin ei oikein olisi käsittänyt, mitä se asia tähän kuului.
»Tehkääpä koe», sanoi neiti Maltby-Neverson. »Ehkäpä hän kuitenkaan ei tahdo tulla ylioppilaaksi».
Mutta Christina Alberta suoritti tutkintonsa liioillakin äänillä. Hän ei jättänyt mitään sattuman varaan. Oli olemassa kaksivuotinen korkeakoulukurssi, jonka eräs edistystä kannattavien oppien ystävä oli perustanut. Kurssit pidettiin Lontoon Taloudellisessa Korkeakoulussa. Heti kun Christina Alberta sai tietää, että hänet oli hyväksytty, meni hän, sanomatta mitään äidilleen tai kellekään muulle, parturiin ja leikkautti tukkansa lyhyeksi. Tämä oli rva Preembylle vielä ankarampi isku kuin yliopistoluvut. Hän seuraili lyhyttukkaista, somanenäistä tytärtään, tämän kuljeskellessa lyhyissä voimisteluhameissaan, oikean närkästyksen vallassa.
Hän toivoi saavansa tyttärensä tuntemaan häntä kohtaan samoja tunteita kuin hän itse tunsi. »Toivoisinpa, että vain näkisit itsesi», sanoi hän kirpeän katkerasti.
»Mitä hyvää siitä olisi», sanoi Christina Alberta.
»Sinä olet kuin vitsaus minulle», sanoi rva Preemby.
4.
Mutta Christina Alberta oli opiskellut Lontoon Taloudellisessa Korkeakoulussa vuoden ja oli aloittamaisillaan toisen, kun äiti pakoitti hänet luopumaan yliopistoluvuista. Christina Alberta oli eräänä iltana jäänyt myöhään Lontooseen sanomatta äidilleen, että niin kävisi, hän oli kuunnellut keskustelua väestökysymyksestä Uuden Toivon Klubissa Fitzgeraldkadulla, ja hän oli tullut kotiin tuoksuen niin voimakkaasti tupakalta, että hänen äitinsä oli katunut ja peruuttanut siitä hetkestä lähtien kaikki nykyaikaisuudelle tekemänsä myönnytykset.