Hän oli odottanut tätä hetkeä monta kuukautta.
»Tähän se loppuu», sanoi hän päästäessään tyttärensä taloon.
Christina Alberta huomasi, että ei ollut mitään avointa tietä kiertää tai kumota tätä päätöstä. Hän puhui turhaan isälleen ja neiti Maltby-Neversonille. Mutta sen sijaan, että hän olisi jättänyt opintonsa paikalla, kuten häntä oli käsketty tekemään, hän koetti voittaa aikaa ja selitti koulussa poissaolonsa perhetapahtumista johtuneeksi.
Näihin aikoihin oli rva Preembyn terveys jo hyvin huono, mutta tämä tosiasia jäi hänen tyttäreltään ja mieheltään kokonaan varjoon sen paljoa vaikuttavamman tosiasian rinnalla, että hän nykyään aina oli pahalla tuulella. Kaikki näytti liittoutuvan tuottamaan hänelle harmia — paitsi hra Preemby, joka tiesi, että oli parempi olla tekemättä mitään sellaista.
Maailmansodan viimeinen vuosi, ja vielä enemmän seuraava, joka toi epätyydyttävän rauhan, olivat hyvin vaikeita pesulaitokselle. Sotatarveteollisuus suoritti pesijättärille parempia palkkoja, ja heidän kanssaan ei enää tahtonut tulla toimeen. Hiilet, suopa, kaikki oli kuulumattoman kallista, ja oli mahdotonta päästä takaisin entisille tuloille kohottamalla hintoja. Ihmiset, vieläpä kaikkein hienoimmatkin, alkoivat luopua entisestä siisteydestään. Hyvässä asemassakin olevat herrat alkoivat pitää frakkipaitojaan kolme neljä kertaa ja käyttivät samoja alusliivejä ja aluspaitoja kaksikin viikkoa. Talousvaatteita käytettiin vastaavassa määrässä kauemmin. Ihmiset olivat liikkuvalla jalalla. Uusien upseerien vaimot tulivat yhtenä, lähtivät toisena päivänä ja jättivät laskunsa maksamatta. Milloinkaan ei rva Preemby ollut nähnyt sellaista määrää huonoja velallisia. Pesun kuljettajat palasivat rintamaita pommien pilkkomina ja niin sotilaallisiksi muuttuneina, että he petkuttivat puhtaasta hermostuneisuudesta ja tavasta. Verotus muuttui painajaiseksi. Sekä ulkona että kotona oli rva Preembyn elämä pelkkää ristiriitaa. Hän sai laitoksensa kannattamaan tämän kaamean ajan läpi, koska hän oli järjestelynero, mutta hän teki sen menettäen tavattomasti elinvoimaa.
Hän tuli katkeran arvostelevaksi hra Preembyn ja tyttärensä avuttomuuteen nähden. Kun he koettivat auttaa, arvosteli hän heidän kyvyttömyyttään. He tekivät enemmän haittaa kuin hyötyä.
Aterioitten ajat olivat kaameita. Hän saattoi istua paikoillaan punakkana ja tuijotellen lasiensa läpi, silminnähtävästi kiukkuisesti tuntien tämän maailman vääryyden ja syöden hyvin vähän. Hra Preembyn yritykset saada hilpeä keskustelu käyntiin eivät useimmiten johtaneet minnekään. Christina Alberta oli myöskin pelon vallassa.
»Asiathan käyvät vähän paremmin tänään», saattoi hra Preemby sanoa.
»Enkö minä saa olla rauhassa asioilta edes ruoka-aikana?» saattoi naisparka valitella.
Taikka: »Näyttää tulevan hyvä ilma Derbyn kilpailuille.»