»Huh», virkkoi Bobby. »Sepä on nopeaa.»
Hän istui siinä hiukan hämillään. »Voinko mennä katsomaan häntä
Cummerdown Hilliin?» kysyi hän.
»Luultavasti ette», sanoi tarkastaja Mullins, »koska ette ole sukulainen.»
»Mutta otan osaa hänen kohtaloonsa.»
»Se ei liikuta teitä.»
»Ei kylläkään, mutta pidän hänestä. Enkä luule, että hän oikeastaan on hullu… Outoa hänen sukulaistensa puolelta… Tiedättekö mitään hänen sukulaisistaan? Menisin keskustelemaan heidän kanssaan hänestä.»
»Se on kyllä mahdollista», sanoi tarkastaja. »En tiedä, missä he ovat. Saatte sen ehkä selville työhuoneen sairaalassa, taikka ne ilmoittavat teille sen Cummerdownissa. Minä en tiedä mitään. On hyvin mahdollista, että hekään eivät tiedä, missä hänen sukulaisensa ovat. Maailmassa on niin paljon kaikenlaisia kiertolaisia. Ehkäpä hänellä ei olekaan sukulaisia, tarkoitan sellaisia sukulaisia, jotka tahtovat pitää huolta hänestä. Minun vaikutelmani on sellainen, että kun kerran mies tai nainen on todistettu hulluksi, niin on ulkopuolella olevan hyvin vaikea päästä yhteyteen asianomaisen kanssa. Mutta kuten sanoitte, voittehan koettaa. Valitan, etten voi avustaa teitä enempää. En itse nähnyt häntä ollenkaan — paitsi silloin, kun hän kulki ohitseni. Asia ei kuulu minuun… Niin, tavallinen menetelmämme tällaisissa tapauksissa… Ei, ei mitään vaivaa. Hyvästi.»
Bobby lähti poliisin luota, joka jäi istumaan siihen mahtavana, välinpitämättömän ja säälimättömän lain ja asetusten edustajana.
Kolmas luku.