»Herra on heitä lyövä
ja syövä,
he saattavat voittaa, mut Herra
voi heitä koittaa
ja polttaa ne atoomeiksi,
atoomeiksi!
Palaviksi atoomeiksi — juuri kuin tähdet. Kas!
tähdet tyhjyydessä ja maailman yllä,
sillä Jumala siunaa atoomeja, eikä kasvojaan näytä.»
(Riemuitsevan ilmeikkäästi.)
»Hän on kasvoton aivan.
Niin, niin juuri, pojat!
Ateistit on väärässä ja teoloogit myös,
niin selvästi, jyrkästi kaikki on väärässä!
Ja minä sanon heille:
Jumala on, muttei kasvoja hällä,
niin ettei voi kasvojaan näyttää.
Kas, siinä on temppu.
Ja jokainen tietysti miettii, ettei häntä ole,
mutta tässä on mies,
joka varmasti ties,
että hukassa ollaan
ja on jouduttu nollaan.
Ei kasvoja! Se on hauskaa!
Ma tyhjästä löysin herran,
naamiottoman, nolon.
Quod erat demostrandum X.L….»
»Siinä on vuoteenne», sanoi hra Higgs Sargonin vieressä hieman nykäisten häntä.
Sargon liikahti hiukan vastahakoisesti hämmästynein silmin yhä katsellen puhujaa.
»Saatte kuunnella häntä kylliksenne, ennenkuin olette valmis, vanha veikko», sanoi hra Higgs. »Hypätkää vuoteeseen vain.»
Osaksi hra Higgsin käden, osaksi oman mieliksiteko-halunsa johtamana meni Sargon vuoteeseen. Hra Higgs avusti häntä kömpelön veljellisesti. Mutta ennenkuin Sargon sai kootuksi vuodevaatteet ympärilleen, huomasi hra Higgs hänen olkansa yli silmätessään jotakin, mitä tapahtui huoneen toisessa päässä. Sargon ei saattanut nähdä, mitä se oli.
Silmänräpäyksessä hra Higgsin avulias arvovaltaisuus vaihtui raivoksi. »Sinä vanha, likainen saatana!» huusi hra Higgs, »joko sinä taas teet pahojasi!»
Hän jätti Sargonin ja juoksi hyvin kiireesti yli huoneen. Sargon nousi istumaan vuoteessaan nähdäkseen, mitä tapahtui. Kolme tai neljä muuta sairasta teki samoin. Hra Higgs sieppasi käsiinsä hyvin likaisen vanhan miehen, jonka kasvot kertoivat äärimmäisestä kurjuudesta, ja joka istui nojatuolissa, laski, kohotti ja löi häntä muutaman kerran. Sitten meni hra Higgs ulos ja palasi kohta, yhä mutisten uhkauksia, kädessään lapio ja harja.
Sillä Higgsin tehtävänä ei ainoastaan ollut vartioida mielisairaita, vaan myöskin, säästäväisyyden takia, olla tarkastuslaitoksen lattian pesijä ja yleinen siisteyden valvoja. Hän oli laivastossa harjaantunut näkemään ihanteensa siinä, mikä oli kiiltävää ja tahratonta, ja hän teki puhdasta paremmin kuin vartioi.
»Maatkaa paikallanne siellä!» huusi hra Higgs tullen permantoa pitkin luuta kädessään. »Se ei vähääkään liikuta teitä.»
Maailman herra heittäytyi pitkäkseen.