»Tra-la-la», entistä äänekkäämmin.
»Hiljaa siellä», huusi terveyden hra Higgsiin ruumiistunut voimakas ja äkäinen ääni.
»Saatte koko joukon lörpöttelemään muutamassa hetkessä», sanoi hra
Higgs lähestyen Sargonia vakavan toruvana. »Olkaa hiljaa!»
Hiukan mietittyään koko maailman herra totteli.
Perin arvokkaalla liikkeellä hän ilmoitti Higgsille, että hänen sivistymättömään pyyntöönsä oli suostuttu.
»Se on oikein», sanoi Higgs. »Te voitte olla hiljaa, jos tahdotte. Niin onkin parempi. Mutta hän ei voi.»
Runoilija jatkoi pehmeästi, ivallisesti, puoliääneen, tahraten Sargonin uskoa ja tehden pilaa siitä, ja kertana oli aina »Tra-la-la. Tra-la-la.»
5.
Sargon istui nyt liikkumatta ja vaieten vuoteessaan kääntäen vain hitaasti päätään katsellakseen ympärillään olevia ihmisiä. Hänen äskeinen purkauksensa oli hieman lievittänyt hänen kyllästymistään tuohon loppumattomaan lausuilemiseen. Sitä jatkui nyt milloin omituisen vakuuttavana, milloin kiihkeänä ja kiukkuisena, milloin pelkkänä sanojen höpinänä. Se virtasi yhä hänen ohitseen ja ylitseen, ja se oli nyt mielenosoituksellisesti kohdistettu häneen, mutta hän kykeni jo olemaan välittämättä siitä. Hän istui siinä ja ajatteli autioita, pelottavia tunteja, jotka eittämättömästi olivat hänen edessään.
Hänen ajatuksensa eivät ulottuneet tulevan yön tuolle puolen. Jo sekin tuntui hänestä ikuisuudelta.