Hän hankki vaihtelua lausuntaansa synnyttäen suullaan ja kämmenillään pamahtelevia, kuuluvia ääniä.
»Älkää toki pitäkö minua kyynillisenä», sanoi hän Sargonille. »Tämä on vain puhdasta elämäniloa.»
Sargon ei voinut sietää sitä kauemmin. Se oli tuomittavaa opetusta esitettynä ihmiskunnan oikealle uudistajalle. Hän kohotti yhtäkkiä opettavan sormensa. »Olette väärässä», sanoi hän terävästi.
Runoilija tuijotti hetkisen ja sanoi tehden tervehtivän liikkeen:
»Tra-la-la.»
»Mutta minä sanon teille, että elämä on totuutta», huusi Sargon. »Elämä on ääretön. Elämä on täynnä tarkoitusta ja järjestystä. Olen tullut sanomaan sen teille ja kaikille muillekin ihmisille.»
Runoilija keskeytti hänet hymyillen ja kohteliaasti sanomalla:
»Tra-la-la,
tra-la-la.
Elämä on nokotusta, aivastusta vain,
elämä on mädänhaju tuulten tuoksuvain,
elämä on tyhjää täynnä — olkaa niinkuin tahdotte!
Tra-la-la. Tra-la-la.»
Hän jatkoi, mutta Sargon ei tahtonut kuunnella häntä. Hän korotti äänensä hukuttaakseen siihen vastustajansa. »Sanon teille, te sielu parka, että olette äärimmäisen väärässä ja sokea», puhui hän. »Sillä valo on tullut minulle ja ymmärrys on minun. Ette te ole se hukkaan mennyt ihminen, joksi itseänne luulette, taikka teidän ei ainakaan pitäisi olla. Ei! Minä, minäkin olin tuollainen hukkaan mennyt, sellainen kuin te olette, jonkun aikaa sitten. Minäkin ajattelin olevani siemen, yksityiskohta, ei mitään merkitsevä seikka. Mutta kutsumus on tullut minulle, ja minut on kutsuttu kokoamaan toisia ottamaan osaa uuteen heräämiseen. Minä olen nähnyt näyn, ja olen nähnyt maailman sellaisena kuin pitkästä unesta herääjä sen näkee. Kaikki on yhdistetty yhteen ja toimii yhdessä, iankaikkisesti.»
Runoilija rypisteli nenäänsä ja heilutteli kättään Sargonille ikäänkuin olisi torjunut jotakin haitallista. »Tra-la-la», huusi hän.
»Kaikki asiat, sanon minä teille, ovat yhtyneet ja toimivat yhdessä…»