»Hyvin mahdollista. Sanoin hänelle kuitenkin: 'Mitä! Etkö tunne minua? Etkö tunne vanhaa sukulaistasi Sam Widgeryä, jonka niskoille jätit pesulaitoksesi?’ Juuri niin, sillä tavalla laskin leikkiä hänelle. Hyvin ystävällisesti, mutta — humoristisesti. ’En tunne teitä’, vastasi hän ja koetti mennä. 'Seis nyt!’ sanoin minä ja tartuin häntä käsivarteen. 'Olette alhainen, inhottava roisto’, sanoi hän minulle ja koetti työntää minut pois. ’Te saattaisitte joka pesulaitoksen vararikkoon’! sanoi hän — hän minulle, joka olen hoitanut pesulaitoksia kaksitoista vuotta aikaisemmin kuin hän meni naimisiin äiti parkasi kanssa. 'Mutta minun ei kuitenkaan ole käynyt niin kuin teidän’, sanoin minä, 'hra Albert Edward Preemby.’ Hän ikäänkuin jäykistyi. 'Sargum’, sanoi hän, 'olkaa hyvä…’»
»Sargon», korjasi Christina Alberta.
»Olkoon menneeksi. Minusta hän sanoi 'Sargum’. Ja 'Sargum’ tahtoi hän sanottavan. Hullukaan ei voi olla hullumpi. Koetin puhella, mutta mitä hyötyä puhumisesta oli? En voinut saada häntä sanomaan mitään selvää tai suoraa. Hän alkoi uhkailla minua 'batonadilla’, — mitähän sekin on? Pyysin häntä hillitsemään kielensä. 'Olen jo saanut kyllikseni’, sanoi hän hoitajalle ja hoitaja vei hänet pois. Ja niin olemme selvät hänestä, Christina Alberta.»
»Selvät hänestä!»
»Selvät hänestä. Mitäpä siinä saattaisi tehdä?»
»Vaikka mitä! Oliko hän hyvin onnettoman näköinen? Näyttikö hän pelästyneeltä tai kohdeltiinko häntä huonosti?»
»Miksi niin? He pitävät hänestä hyvää huolta, ja hänelle ei voi tapahtua mitään pahaa.»
»Oletteko varma siitä, että hän näytti rauhalliselta?»
»Ehkäpä hiukan alakuloiselta. Se johtuu kai kaikesta siitä, mitä hänen mielessään liikkuu. Mutta hän on siellä, missä hänen pitää ollakin, Chrissie. Minä tunnen sen. Sikäli kuin Punter sanoo, on meidän annettava kaiken olla alallaan. Siellä hän on ja saa kaiken, mitä kaipaakin eläessään veronmaksajain rahoilla. Meidän on nyt pidettävä huolta itsestämme. Meidän on harkittava tuota hänen hassua ajatustaan etuoikeutetuista osakkeista, joilla hän on rasittanut liikettä. Se on tärkeää. Se on melkein 400 punnan kuorma vuodessa asian tällä kannalla ollessa, siis melkein 10 puntaa viikossa. Lontoossa ei mikään pesulaitos voisi kestää sitä.»
»Minun täytyy päästä katsomaan isää», sanoi Christina Alberta. »En usko, että hänellä on niin hyvä olla. Olen kuullut kauheita mielisairaaloista. Minun on joka tapauksessa mentävä suoraan sinne tapaamaan häntä.»