»Sitä minä en unohda», sanoi Christina Alberta katsoen häntä silmiin.
Pieni hiljaisuus, ja sitten he pudistivat toistensa käsiä hiukan jäykästi.
7.
»Olenko minä hullu?» sanoi Christina Alberta, heti kun hän ja Paul
Lambone olivat yhdessä kadulla. »Uneksinko?»
Lambone oli hämillään. »Hullu? Uneksitko sinä? Mitä?»
»Älkää nyt olko olevinanne tyhmä. Hänhän on oikea isäni. Älkää vastustako, älkää vastustako. Onko hän vai ei?»
Lambone ei vastannut pieneen hetkeen. »Sinä olet näppärä liikkeissäsi kuin sisilisko. Kuinka se olisi mahdollista?»
»Uskoitte siis samaa?»
»Mutta, rakas Christina Alberta, eihän hän tiennyt sinua olevan olemassakaan, kunnes hänen silmänsä sattuivat sinuun. Olen varma siitä.»
»Mutta sitten! Eikö ollut selvää, että hän tunsi heidät kummatkin?»