»Devizes», sanoi Lambone, »on kymmentä vuotta minua nuorempi. Hän on noin neljäkymmentä. Hän ei ole voinut olla juuri yli kahdeksantoista. Korkeintaan yhdeksäntoista. Se on hiukan vaikeaa.»
»Se päinvastoin helpottaa ratkaisua. Ette tuntenut äitiäni. Jos he olivat molemmat nuoria…»
»Se on kyllä mahdollista», myönsi Lambone, »sen voi selittää toisinkin.»
»Mutta kuinka?»
»En saata käsittää. Otaksun, että hän oli Sheringhamissa — ehkäpä lomalla — ja kohtasi äitisi. Mutta…»
»Sen täytyi olla satunnaista, pelkkä vahinko. Äidillä oli päähänpistonsa… En ole milloinkaan oikein käsittänyt häntä. Hän koetti hillitä minua ja ehkä hän koetti hillitä itseäänkin… Ja kuollessaan… hän sanoi jotakin… Joku oli jättänyt hänet siihen… Tiedättekö, joskus… minulla oli omat epäilyni, kuvitteluni! Minusta näytti siltä, kuin hän olisi luullut minun arvaavan. Niin tiedän… arvasinkin. Se on uskomatonta. Ja se selittää satoja asioita.»
»Mutta Devizes ei varmasti tiennyt mitään sinusta.
Hän on… ällistynyt.»
»Ja mitä sitten tapahtuu?»
»Lain mukaan sinä olet Preembyn tytär. Sitä ei mikään voi muuttaa.
Eivät mitkään yhdennäköisyydet ja sattumat maailmassa voi muuttaa sitä.»