»Minulla ei ole puhelinta. Sähköttäkää.»
»Taikka otan auton ja haen teidät. Valitan, että asia venyy tällä lailla, Christina Alberta.»
»En välitä muusta, kunhan pääsemme lähemmäksi isää.»
»Näkemiin sitten», ja ääni lakkasi kuulumasta.
Sähkösanoma saapui kahden tunnin kuluttua, kahden tunnin, jotka olivat kuluneet laajaan väittelyyn Fayn kanssa Shorehamin vaikeuksista. Se kuului seuraavasti. »Onko isänne näyttäytynyt hän karkasi päivän noustessa tänä aamuna sukat jalassa ja aamunuttu yllä eikä hänestä sen jälkeen ole näkynyt mitään jollei tullut tulkaa tapaamaan minua Victorian asemalle kaksi ja seitsemän soittakaa Cummerdown Gerrard 52 47 jos tulette.»
11.
Mutta hra Preemby ei ilmaantunut minnekään.
Hän vain katosi.
Epäuskoisen hämmästyksen vallassa tämän uuden katoamisen johdosta Christina Alberta lähti Devizesin kanssa Cummerdowniin. He tapasivat siellä ylilääkärin, joka ei ollut likimainkaan niin paljon hämmästynyt kuin he. Sargonia oli kaivattu aamiaisen aikaan, ja kaikki näytti viittaavan siihen, että hän oli poistunut hoitolan alueelta. Sellaista oli ennenkin tapahtunut. Se osoitti parin kolmen hoitajan uneliasta huolettomuutta ja he saisivat moitteet. Mutta muuten ei ylilääkäri ollenkaan ihmetellyt tapahtumaa. Mielipuolet koettavat usein paeta, ja jolleivät he ole vaarallisia, eivät viranomaiset kiinnitä siihen paljonkaan huomiota. He pitävät siinä määrin kuin suinkin on mahdollista huolta siitä, ettei asia joudu sanomalehtiin.
»Tämä paikka ei ole mikään rangaistusvankila», sanoi ylilääkäri. »He tulevat takaisin ominpäinsä. Annan heille päivän aikaa. Hän on kai jo palaamassa. Hän saattaa piileskellä jossakin mailin päässä. Pelkään vain, että hän vilustuu. Mielisairaat kuolevat tavallisimmin keuhkokuumeeseen. Mutta nyt on ihmeellisen lämmin täksi vuodenajaksi. En ole milloinkaan nähnyt tällaista lokakuuta.»