»Sinä olet mitä parhain toveri», sanoi tyttö. »Pidän siitä tavasta, millä tukkasi kasvaa.»
»Miksi et sitten hanki sitä omaksesi ja pysy toverina ainaisesti.»
»Mikään ei ole sen pelottavampaa», sanoi tyttö, ja siihen se kosinta jäi.
He kävelivät yhdessä ulkona, he viettivät paljon joutoaikaansa yhdessä, paitsi noina surkeina hetkinä, jolloin Christina Alberta äkkiä heitti hänet yli laidan mennäkseen teatteriin tai kävelemään Devizesin mukana tai mennäkseen juttelemaan Devizesin kanssa. Hän ei milloinkaan epäröinyt jättää häntä Devizesin vuoksi. Kuitenkin sai Bobby olla koko joukon hänen kanssaan. Christina Alberta ei tuntenut paljonkaan teattereita ja varieteita, ravintoloita, tanssipaikkoja ja sellaisia, ja Bobby oli hienotunteisesti asiantuntija näissä suhteissa. Malmesburyt tunsivat itsensä hyljätyiksi, ja Susan oli kostonhimoisen loukkaantunut siitä, että hän oli niin usein poissa hänen nukuttamismenoistaan. Tessy, selitti Bobby, oli edelleen hänen parhain ystävänsä, mutta koettaessaan kertoa hänelle kaikesta entiseen tapaan, joka tapahtui silloin, kun Christina Alberta oli poissa Devizesin kanssa, olisi hänen tietenkin ollut kerrottava hänelle kaikki Christina Albertasta. Mutta Tessy kieltäytyi mitä jyrkimmin kuuntelemasta mitään Christina Albertaa koskevaa. Bobby hämmästyi ja pettyi pahoin huomatessaan, kuinka kykenemätön Tessy oli arvostelemaan oikein Christina Albertan loppumatonta viehätystä ja ihmeellistä mielenkiintoisuutta. Se oli musta paikka hänen mielessään. Tessy näytti otaksuvan, että Christina Alberta ei ollut likimainkaan niin hyvä kuin hänen olisi pitänyt olla, vaikka hän todella oli paljon parempi. Se vieroitti Bobbya ja Tessyä paljon toisistaan ja aiheutti Bobbylle paljon surua.
Sillä Christina Alberta oli hyvä ja viehättävä — siitä ei voinut olla eri mieltä. Hän kasvoi sielullisesti pelottavan nopeasti ja hänen elämäntuntemuksensa lisääntyi. Joka kerran, kun Bobby tapasi hänet, tuntui hän yhä enemmän henkilöltä, jolla oli rikkaammat, täydellisemmät, hallitsevammat aatteet. Hän näytti elävän joka hetken ajastaan. Hän työskenteli nyt Macbridgen johdolla Royal College of Sciencessa. Hän kävi käsiksi uusiin opintoihinsa pelottavan innokkaasti. Hän »rakasti» vertailevaa anatomiaa. Bobby oli aina luullut, että vertaileva anatomia oli kuivaa, ikävää juttua luista, mutta tyttö selitti, että se valaisi hänelle koko elämän historian. Se muutti hänen ajatuksensa maailmasta ja hänestä itsestään, syvästi. »Se on romanttisinta, mitä milloinkaan olen lukenut tai ajatellut», sanoi hän. »Se saa ihmiskunnan historian näyttämään hupsulta.»
Christina Alberta vei hänet kolmesti South Kensingtonin Luonnontieteelliseen Museoon näyttääkseen hänelle jotakin niistä hienoista huomioista, jotka olivat vallanneet hänen mielensä. Tyttö selitti hänelle, kuinka siiven nikamat taikka kiven jättämät uurnat saattoivat palauttaa mieleen kymmenen miljoonaa vuotta sitten vallinneet tuulet, auringonpaisteet ja intohimot.
Ja sitten ihan äkkiä noin viikko sitten oli Christina Alberta suostunut menemään naimisiin Bobbyn kanssa. Hän oli peruuttanut molemmat kieltäytymisensä. Mutta tapa, jolla hän sen teki, oli niinkuin kaikki muukin hänessä, hämmästyttävää ja sekaannuttavaa. Hänen oli tunnustettava jotakin, ja jonkun aikaa — kunnes hän oli kunnollisesti saanut harkituksi sitä — näytti tuo tunnustus selittävän täydellisesti hänen kieltäytymisensä ja selvittävän kaiken häneen nähden.
Tyttö pyysi häntä saattajakseen Hampton Courtiin. Mutta he eivät menneetkään puistoon, koska he näkivät portilta, että Busheyn puistokadun kastanjat olivat täydessä kukassa. Sen vuoksi he kulkivat pitkin lammikon reunaa hurjasti kukkivien oksien alla. Myöhästynyt kevät oli nyt tulossa kiireesti, lämpimänä ja säteilevänä. Puut olivat komeimmillaan. Oli kuin olisi vihreän kuultava meri kuohuttanut lämmintä, punervaa vaahtoa ilmaan mereen rakeina putoilevien tykinluotien roiskeessa. Sininen taivas värisi valossa.
»Kevät on saapunut nopeasti kerran alulle päästyään», sanoi tyttö.
Bobby tunsi, että hänellä oli jotakin sanottavaa ja odotti.