»Mutta sellaistahan me kaikki tunnemme, isä», huudahti Christina
Alberta.
»Esineet voivat näyttää siltä, mitä ne ovat», sanoi hra Preemby heiluttaen kättään pilkallisesti hyvästellen kohti Rushallin kylää, ravintolaa, katulyhtyjä, poliiseja, koiraa, vihanneskauppiaan vaunuja ja kolmea ohikulkevaa autoa. »Se on ainakin kieltämätöntä. Mutta se olisi liian mahdotonta. Äärettömiä aloja, tähtiä ja muuta. Juosta niiden perään … aterioitten välissä…»
Kukapa olisi saattanut ajatella, mietti Christina Alberta, että tällaisia asioita pyöri hänen päässään? Kukapa olisi voinut luulla sitä?
»Minä olen lihaksimuuttuma», sanoi hra Preemby, »tai en ole. Ja jos en ole, niin haluaisinpa tietää, mitä kaikki tämä maailman melu tarkoittaa. Sen täytyy olla symbolistista, Christina Alberta, mutta kuinka? Kaikkina noina vuosina siellä pesulaitoksessa tiesin, ettei elämä ollut todellista. Se oli vain levon ja valmistuksen tilaa. Rakas äitisi ajatteli toisin. Emme milloinkaan keskustelleet siitä, hrrump, mutta niin se oli.»
Christina Alberta ei kyennyt löytämään mitään sopivaa vastausta, ja he kulkivat jonkun aikaa eteenpäin hiljaisuuden vallitessa. Kun he taas alkoivat puhella, neuvottelivat he siitä, kuinka he pääsisivät kiertämään vuoren huipulla olevaan hotelliin teelle.
4.
Hra Preemby oli silminnähtävästi alakuloinen ja ilmeisesti melko lailla suruissaan, mutta hänessä ei ollut tavallisen murheellisen olennon itseensäsulkeutuneisuutta. Niinpä häntä huvittikin suuresti elämä täysihoitolassa ja muut hänen siellä tapaamansa täysihoitolaiset. Olo täysihoitolassa oli kokonaan uusi kokemus hänelle. Avioliittonsa päivinä oli hän aina viettänyt pyhäpäivänsä rva Preembyn kanssa meren rannalla olevissa taloissa, jotta rva Preemby itse voisi huolehtia tarkoin ruoasta ja keksiä, paljastaa ja oikaista erehdykset ja kiskomisen. Lomiensa aikana he olivat retkeilleet sisämaassa, taikka leiriytyneet rannalle, jossa hra Preemby ja Christina Alberta olivat rakentaneet hiekkalinnoja rva Preembyn istuessa kenttätuolissa ja huolehtiessa pesulaitoksestaan. Jos ilma oli paha, pysyivät he huoneessaan, jossa hra Preemby ja Christina Alberta lukivat kirjoja, ja rva Preemby huolehti pesulaitoksestaan ihan yhtä paljon kuin rannallakin. Mutta syvällä hra Preembyn sydämessä oli aina elänyt kaipaus tuollaiseen yhteiseen, julkiseen elämään, jota täysihoitoloissa vietettiin.
He tutustuivat toiseen nti Rewsteriin, nti Margaretiin, saapuessaan tavaroineen. Hän oli pitempi, hätäisempi ja vähemmän pitsitetty muunnos sisarestaan. Heillä oli molemmilla, kuten hra Preemby huomasi, omituisen epäilevä käytöstapa. He näyttivät aina väijyskelevän verhojen takana, taikka käytävissä, taikka tähystelivät porraskäytävien parvekkeilta ja tirkistelivät ovien raoista. Nais-parat! He eivät mitenkään tahtoneet puuttua vieraittensa asioihin, mutta heillä oli yhtä suuri hätä siitä, että nämäkin olisivat niin kuin olla pitää. Aterioitten aikana he puuhailivat tarjottimien ja astioiden parissa verhostimen takana, ja palleroinen palvelustyttö kantoi ruokalajit pöytään. Ja katsoipa hra Preemby verhostinta milloin hyvänsä, näki hän joko nti Margaretin kurkistelemassa sen yli, taikka nti Emilyn katsomassa sen reunan takaa. Se saattoi hänet todella hermostumaan haarukoinensa ja lusikoinensa. Kun hän pudotti ruokaliinansa, toivoi hän, että se tapahtuisi huomaamatta, mutta nti Emily näki sen kohta ja lähetti pullean palvelustytön nostamaan sitä.
Hra Preemby ja Christina Alberta tulivat päivälliselle, heti kun nti Margaret oli soittanut gong-gongia toisen kerran, ja niin he olivat paikallaan ensimmäisinä ja saattoivat mielin määrin katsella toisia vieraita. Christina Alberta silmäili heitä tyynesti, mutta hra Preemby sanoi »hrrump» aina kun uusi ihminen tuli. Seuraavat tulokkaat olivat kaksi satunnaista vierasta: nuori mies urheilupuvussa ja nainen, nähtävästi hänen vaimonsa, vaalean keltaisessa urheilutakissa. He kiertelivät Kentiä autollaan. Nyt he koettivat innokkaasti saada ikkunapöydän, mutta ne oli jo kaikki varattu Petunian vakinaisille asukkaille ja heidät nti Emily syrjäytti vaikeasti, mutta hyvin arvokkaasti. Sitten he neuvottelivat ääneensä viinistä. Nuori mies sanoi naista »kultasekseen» ja »lempilinnukseen», jotka sanonnat olivat hra Preembylle uusia ja mielenkiintoisia, ja hän sanoi miestä »myyräkseen». Sitten toi pullea palvelustyttö luettelon viineistä, joita saattoi lähettää hakemaan. Nuori mies luki viinien nimet ja hinnat ja valitsi lajinsa ikäänkuin hän olisi hyvin suuressa kirkossa messuava kirkkoherra. Hänen vaimonsa, jatkaaksemme vertausta, hoiti seurakunnan vastauksia. »Chablis sellaisena kuin sitä täällä saadaan, saattaa olla liian makeaa», selitti herra.
»Olisiko se liian makeaa?»