»Entä Pommard, kultaseni?»
»Miksikäs ei Pommardia, myyräseni?»
»Beaune on shillinkiä halvempaa ja on ihan yhtä mahdollista, että se on hyvää tai huonoa.»
»Aivan yhtä mahdollista.»
Pullea palvelustyttö juoksi huoneesta viiniluettelo kädessään ja peukalo valitun viinin kohdalla.
Kasvavan puheensorinan turvissa ne kaksi naista, jotka hra Preemby oli nähnyt hallissa ensimmäistä kertaa täällä käydessään, seuloontuivat huomaamatta pöydän luo ikkunan ääreen. He olivat selvästi sisaruksia, molemmat jokseenkin hoikkia ja pitkiä, pienin, pyörein, punakoin kasvoin ja korren kaltaisin niskoin. Heidän nenänsä olivat pienet ja terävät, ja toisella oli luukehyksiset silmälasit. Sitten ilmaantui herra, jolla oli valkoiset, vielä komeammat viikset kuin hra Preembyllä, seurassaan pieni, vilkkaan näköinen rouva. Tämä oli kai se herra, joka oli ollut valtion metsänhoitajana Burmassa. Pieni, vilkkaan näköinen rouva kumarsi hoikille naisille, jotka tulivat levottomiksi kuin korret tuulessa. Herra ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota, ähkäisi istuutuessaan, otti silmälasit nenälleen ja luki ruokaluettelon.
»Taas tomaattikeittoa», sanoi hän.
»Tomaattikeitto on tavallisesti hyvää», sanoi hänen vaimonsa.
»Mutta kolme kertaa perättäin», sanoi mies. »Se tuo vatsahappoa. Minä en pidä tomaattikeitosta.»
Pöydän pyöröikkunan luona otti haltuunsa kolme henkeä, jotka tulivat sisään erikseen. Ensiksi tuli pieni, ohut, musta, harmaapukuinen rouva, jolla oli kädessään helminen työlaukku, sitten pieni, musta, kaljupäinen mies suurine poskipartoineen, jota nainen puhutteli isäksi, ja sitten pyylevä, sievännäköinen, säteilevä nainen, joka jakeli tervehdyksiään joka puolelle.