Hän oli arvokkaan näköinen kuin mies, joka on suorittanut vaikean tehtävän.
Veitset ja haarukat alkoivat taas toimintansa.
»Vaikea erottaa tätä karitsaa lampaasta», sanoi majuri Bone, »tai ehkä se johtuu dillikastikkeesta.»
»Herneet eivät milloinkaan ole niin hyviä kuin omasta puutarhasta saadut», sanoi poskipartaisen herran rouva tytärpuolelleen.
»Vuodenaika on myöhäinen herneille», vastasi tytärpuoli.
Molemmat Solbén neidit ja autoileva herra alkoivat puhua yhtaikaa. Rva Bone ilmaisi ajatuksen, että nykyään oli vaikea saada hyvää karitsaa. Saaden rohkeutta tästä äkillisestä puheenpärinästä uskalsi hra Preemby huomauttaa Christina Albertalle, että Tumbridge Wells oli aina vetänyt häntä puoleensa. Ilma tuntui hänestä voimakkaalta. Se antoi hänelle ruokahalua.
»Sinun täytyy varoa, ettet lihoisi, isä», sanoi Christina Alberta.
Inhimillisen mielipiteidenvaihdon kiivas purkaus loppui. Paistetut omenat ja kerma syötiin verraten rikkomattoman hiljaisuuden vallitessa. Lihava tyttö tuli kysymään hra Preembyltä, halusiko hän kahvin seurusteluhuoneeseen vai tänne. »Seurusteluhuoneeseen, luullakseni», sanoi hra Preemby. »Hrrump. Seurusteluhuoneeseen.»
Solbén neidit, käsissään lasit täynnä sitruunamehua ja sokeria, vilahtivat salista. Ikkunapöydän ääressä istujat seurasivat heitä. Päivällisurakka oli päättynyt. Isä ja tytär huomasivat olevansa kahden pienessä seurusteluhuoneessa. Useimmat näyttivät menneen salonkiin. Burman metsien herra kulki ohi tupakkahuonetta kohti kädessään paksu sikari, joka myöskin näytti tulevan Burman metsistä. Se ei näyttänyt sikarilta, joka oli kierretty ja täytetty, vaan se oli kuin niveräpuusta tehty, kasvavan puun oksasta vuoltu sikari. Sen päästä pisti esiin korsi…
Christina Alberta ajatteli edessään olevaa tyhjää hetkeä. Ainakaan kahteen tuntiin hän ei voisi sopivasti mennä vuoteeseen. »Oi, tällaistako on elämä!» sanoi hän.