»Katsokaas», jatkoi tyttö, »pelkään, että hän vaikuttaa useista ihmisistä mielipuolelta. Hän on palannut Lonsdalen talleihin. Meidän oli eilen lähdettävä Tunbridge Wellsistä. Muutaman tunnin irtisanomisella. Se juuri harmitti minua. Muutaman päivän oli kaikki ihan hyvin. Oikeastaan meidät ajettiin pois tuosta täysihoitolasta. Siellä oli pelottavan epämiellyttävä mies siellä, eräs hra Hockleby, ja hän näytti saaneen ankaran vastenmielisyyden isää kohtaan. Tunnettehan tuollaisen vastenmielisyyden, joka äkkiä tarttuu ihmisiin?»
»Se on ihmisluonteen hyvin epämiellyttävä puoli. Tiedän kyllä. Ovatpa eräät ihmiset alkaneet tuntea vastenmielisyyttä minuakin kohtaan… Mutta jatka…»
»Hän ja hänen tyttärensä alkoivat tulla levottomiksi isän kummallisuuden vuoksi. He säikyttivät Rewsterin neidit, sisarukset, jotka pitävät täysihoitolaa. He sanoivat, että hän saattaa raivostua millä hetkellä hyvänsä, ja niin oli joko meidän tai heidän lähdettävä. Siellä ne kaikki kuiskuttelivat porraskäytävissä, puhelivat poliisin hakemisesta ja hänen karkoittamisestaan. Mitä minun piti tehdä? Meidän oli lähdettävä. Katsokaas, isällä oli sellainen harhaluulo, että koska hän oli Sargon, niin hra Hockleby oli myöskin elänyt aikaisemmin ja ripustettu seipääseen kapinallisen käyttäytymisen johdosta. Sen sijaan, että olisi antanut menneen olla mennyttä, niin kuin sellaisessa tapauksessa olisi pitänyt tehdä, sanoi isä jotakin sensuuntaista hänelle, ja hra Hockleby katsoi sen uhkaukseksi. Kaikki on niin vaikeaa, näettehän.»
»Ei kai hän koettanut lävistää häntä uudelleen seipäällä tai jotakin sellaista?»
»Ei, ei hän sellaista tee. Hän vain on tekevinänsä tuollaisia kamalia tekoja mielikuvituksessaan. Ei hän sellaista tee.»
»Ja hän on nyt Lontoossa?»
»Hänellä on jonkunlainen käsitys siitä, että hän on kuninkaan yliherra, ja hän haluaa mennä Buckinghamin palatsiin ja sanoa hänelle sen. Hän sanoo, että kuningas on kaikin puolin hyvä mies, ja heti kun hän kuulee, kuinka asiat ovat, hän tunnustaa isän lääninherrakseen ja asettaa hänet valtaistuimelle. Jos hän todella yrittää tehdä jotakin sellaista, niin hänet varmasti suljetaan hullujenhuoneeseen. Ja hän on kirjoittanut kirjeitä pääministerille, lordikanslerille, Yhdysvaltain presidentille ja Leninille ja niin poispäin, käskien heitä odottamaan häntä ja hänen ohjeitaan. Sain hänet kuitenkin olemaan panematta niitä postiin, kunnes hänellä olisi oma sinetti.»
»Jokseenkin niin kuin Muhametin kirjeet maailman valtiaille», sanoi
Lambone.
»Hän suunnittelee myös lippua tai jotakin sellaista. Mutta se on kaikki hyvin hämärää. Hän on paraiksi oppinut sanonnan 'lipun kohottamisesta’. En luule, että se tällä hetkellä merkitsee paljoakaan. Mutta ajatuksesta mennä Buckinghamin palatsiin voi todella tulla jotakin.»
»Tämä kaikki on perin mielenkiintoista», sanoi Lambone ja käveli edestakaisin huoneessaan, istuutuen sitten nojatuolinsa reunalle kädet syvällä taskuissa.