»Ja on edelleenkin?»
»On kyllä.»
»Toivokaamme, että hän pysyy sellaisena. Minun mielestäni mies ei ole järjetön, vaikka hän uskookin olevansa kuningas tai keisari — jos joku sanoo hänelle niin. Eihän Yrjö V:lläkään oikeastaan ole muuta syytä kuvitella, että hän on kuningas. Ainoa erotus on siinä, että vähän useammat ihmiset ovat sanoneet hänelle sen. Kuninkaallisuuden kuvitteleminen ei ole hulluutta, ja tuon kuvitelman mukaan käyttäytyminen ei myöskään ole hulluutta. Se saattoi kerran olla hulluutta, mutta ei enää. Ei.»
»Mutta pelkään, että ihmiset pitävät sitä hulluutena… Katsokaas, vasta viime päivinä oikeastaan huomasin, kuinka paljon minä pidän isästäni, ja kuinka kamalaa olisi minulle, jos joku koettaisi viedä hänet pois. Pelkään noita mielisairaaloita. Pakkoa niille, jotka kaikkein vähimmin voivat käsittää pakkoa. Etenkin hän tulisi mielipuoleksi viikossa, todella hulluksi, jos hän sellaiseen joutuisi. Tuo hra Hockleby säikytti minut — säikytti minut. Hän oli niin kiihkeä ja julma. Hän tahtoi pahaa isälle, ilkeästi. Inhottava mies.»
»Arvaan sen», sanoi Lambone. »Vihaa.»
»Niin», vastasi tyttö. »Vihaa.»
Hän hypähti seisomaan, asettui paksulle matolle valkean ääreen näyttäen leikkotukkineen, lyhyine hameineen ja miehekkäine asentoineen hyvin huvittavalta ja viehättävältä tuoreen nuoruuden ja kypsän vastuunalaisuuden yhdistelmältä.
»Niin, nähkääs, en tiedä, mitä ne voivat tehdä hänelle, — saattavatko ne ottaa hänet pois minulta. En ole milloinkaan ennen osannut pelätä, mitä tulevaisuudessa saattaisi tapahtua, mutta nyt pelkään. En tiedä, kuinka tähän kaikkeen on käytävä käsiksi. Luulin, että elämä oli vain pilaa, ja että ihmiset olivat hulluja pelätessään jonkin tekemistä. Mutta nyt näen, että elämä on vaarallista. En ole milloinkaan pelännyt sitä, mitä minulle itselleni tapahtuisi. Mutta tämä on eri asia. Hän kulkee ympäriinsä suurenmoisissa unelmissaan — täydellisen hulluuden levätessä uhkaavana hänen yllään. Ajatelkaapa sitä! Jos ihmiset saavat hänet käsiinsä! Ehkäpä lyövätkin häntä! Ajatelkaa hullujenhuonetta!»
»Tunnen hyvin vähän lakia ja tällaisia asioita», tuumi Lambone. »Epäilen, voivatko he tehdä hänelle paljoakaan sinun suostumuksettasi. Mutta olen samaa mieltä hulluinhuoneeseen nähden. Niiden täytyy jo luonteeltaan olla kamalia, kummitusten kiusaamia paikkoja. Useimmat hoitajat… kovettuneita. Vaikka he aloittaisivatkin hyvin. Joka päivä tuossa työssä… liikaa kelle hyvänsä… En tiedä, minkälaisia hullut ovat, oikeat hullut, tarkoitan, taikka kellä on oikeus ottaa heidät kiinni. Jonkun — luulenpa kahden lääkärin — on todistettava häneen nähden jotakin sellaista. Mutta olkoon kuinka hyvänsä, niin en usko, että isäsi olisi hullu.»
»En minäkään. Mutta sekään ei saata pelastaa häntä.»