»Mutta jokin muu voi. Hän on, kuten sanoit, haaveileva, liiankin haaveileva mies, jonka fantastinen aate on ottanut haltuunsa. Eikö tämä tapaus sopisi psyko-analyytikon tutkittavaksi?»
»Mahdollista. Kun joku vain osaisi puhua hänet takaisin… jokseenkin sellaiseksi kuin hän oli.»
»Niin. Jospa sellainen mies kuin esim. Wilfred Devizes saisi puhua hänelle…»
»En tiedä paljoakaan sellaisista ihmisistä. Olen tietysti lukenut jonkun verran Freudia… ja hiukan Jungia.»
»Tunnen Devizesin vain pintapuolisesti. Puhelimme kerran eräillä aamiaisilla. Ja pidin paljon hänen vaimostaan. Ja jos teidän onnistuisi saada isänne pois, johonkin maalaishuvilaan. Muuten… onko teillä yhtään rahaa?»
»Hänellä on säästökirjansa, mutta hän antaa minulle taskurahaa. Tähän mennessä ei ole ollut rahan puutetta. Hän kirjoittaa nimensä maksuosoituksiin aivan kunnollisesti.»
»Mutta saattaa käydä toisinkin.»
»Niin, saattaahan hän kerran ruveta merkitsemään hakaristin tai kuninkaallisen merkin nimensä asemasta, ja silloin saattaisi kaikki mennä myttyyn. En tietäisi, minne kääntyä. En tullut ajatelleeksi sitä.»
»Ei», sanoi Lambone.
Muutamaan sekuntiin, joka aika tuntui Christina Albertasta hyvin pitkältä, hän ei sanonut enempää. Hän istui puoleksi takanojossa tuolinsa reunalla ja katseli tytön ohi tuleen. Christina Alberta oli sanonut, mitä aikoikin sanoa, ja nyt hän seisoi paikoillaan odottaen hänen puhuvan. Hänen viisautensa sanoi hänelle, että tässä asiassa olisi toimittava hyvin pian, hänen luonteenlaatunsa taas taivutti häntä pysymään tässä miellyttävässä huoneessa ja puhumaan. Sillä välin tyttö katseli huonetta ja huomasi, kuinka mukavasti viisaskin mies saattaa elää. Se oli paraiten kalustettu huone, mitä hän milloinkaan oli nähnyt. Tuolit olivat tyylikkäitä, kirjakaapeissa oli sidottuja kirjoja ja niitten päällä ihastuttava, vanha posliinihevonen. Siellä oli suuri kirjoituspöytä hopeisine kynttiläjalkoineen, Puolikuunkadulle päin olevat ikkunat olivat verhotut rikkaalla, pehmeästi laskeutuvalla kankaalla, joka miellytti suuresti silmää. Tytön silmät palasivat hänen suuriin lihaviin kasvoihinsa, hänen ärtyneeseen suuhunsa ja hienoihin, miettiviin silmiinsä.