"Siitä voi syntyä pitempi ja vaikeampi sota kuin yleensä otaksutaan", sanoi Manning. "Saksalaiset luulevat voittavansa."
"Meidät kaikki?"
"Meidät kaikki. He ovat pelottavasti varustautuneet."
"Saksan voitto on mahdoton", sanoi mr Britling katkaisten äänettömyyden. "Saksaa vastassa on enemmän kuin pelkkiä armeijoja: järki, vaistot — kolme maailman suurinta kansaa."
"Joilla nykyään on hyvin huonot sotavarustukset."
"Se voi asioita pitkittää, se voi vaikeuttaa tehtävää, mutta lopputulosta se ei muuta. Tietysti me voitamme. Muuta ei voi ajatellakaan. En ole koskaan uskonut, että se oli heidän tarkoituksensa. Nyt uskon. Tuon uhkamielisen varustautumisen ja marssimisen, tuon nelikymmenvuotisen kansallisen kerskauksen täytyi keikahtaa teoksi ennemmin tai myöhemmin…"
Hän vaikeni, tunsi toisten kuuntelevan ja johtui juttelemaan lisää.
"Tämänlaatuista sotaa", sanoi hän, "ei ratkaista laskemalla tykkien ja kiväärien lukumäärää. Jokin meitä painostava ja meille sietämättömäksi käynyt on lopetettava. Ja se lopetetaan. En tiedä mitä sotilaat ja politikoitsijat ajattelevat meidän toiveistamme, mutta minä tiedän mitä tavalliset järkevät ihmiset asiasta ajattelevat. Tiedän, että me kaikki, miljoonat sivistyneet katselijat olemme valmiit luopumaan viimeisestä rovostamme ja uhraamaan kaikin henkemme, jotta meidän ei tarvitse nähdä Saksaa voittamattomana. Tiedän Amerikassa vallitsevan samojen tunteiden, ja jos vain sattuisi jotakin sinne päin, jos Amerikkakin saisi kerran kokea tuon tuhman, panssaroidun nyrkiniskun, niin Amerikkakin olisi tässä sodassa meidän puolellamme. Italia tulee mukaan. Sen täytyy tulla. Ranska taistelee yhtenä miehenä. Minä uskon mielelläni saksalaisilla olevan lukemattomia kiväärejä ja tykkejä, täydellisimmät kartat, vakoojat ja suunnitelmat, mitä ajatella saattaa. En ihmettele, jos kuulen heillä olevan tuhansia pelottavia yllätyksiä valmiina. Olen aivan valmistautunut heidän valtavien voittojensa ja meidän kamalain häviöittemme varalta. Tuo on pelkkää aloittelua. Minä tiedän, etteivät saksalaiset ymmärrä ihmisluonnetta, etteivät he lainkaan aavista, millaisen katkeruuden myrskyn tämä sota nostaa. Emmekö me kaikin luottaneet siihen, etteivät he laukaisisi tykkejänsä? Eikö tämä ollut meidän vapaamielisen ja rauhaarakastavan uskomme ytimenä? Ja nyt he ovat kumminkin laukaisseet tykkinsä, laukaisseet ne Euroopan sydämessä."
"Ja sellaisen määrän tykkejä", virkkoi Manning.
"Luuletteko sitten, että sota tulee pitkällinen, mr Britling?" kysyi lady Meade.