"Tulipa siitä pitkä tai lyhyt, Saksan häviöön se loppuu. Mutta minä en usko siitä tulevan pitkäaikaista. En ole samaa mieltä kuin Manning. En usko vieläkään sotahulluuden voivan tarttua kokonaiseen kansaan. Minä uskon sodan olevan Saksan varustuspuolueen ja hovipuolueen työtä. He ovat pakottaneet Saksan tähän sotaan. No niin — heidän täytyy voittaa voittamistaan. Mikäli he voittavat, mikäli heidän armeijoitaan ei ole ehdottomasti lyöty tai heidän laivastoaan hävitetty, sikäli on Saksa pysyvä koossa. Mutta seisahduta heidät ja lyö heidät, niin Saksan henki luullakseni muuttuu, niinkuin se muuttui Jenan taistelun jälkeen…"
"Willie Nixon", kertoi eräs vieraista, "joka palasi Hampurista eilen, sanoo niiden olevan varmoja siitä, että Pariisi ja Pietari ja muutamat muut pienet kaupungit ovat valloitettuina ja asia meihinkin nähden kaikinpuolin päätettynä suunnilleen jo joulun tienoissa."
"Entä Lontoo?"
"En muista, mainitsiko hän Lontoota. Mutta arvelen, ettei Lontoo sinne tai tänne merkitse mitään. He eivät usko meidän tohtivan tulla mukaan, mutta jos siten kävisi, niin he pommittavat laivastoa zeppeliineistään ja marssivat puhki meidän armeijamme — jos sitä armeijaksi sopii nimittää."
Manning nyökkäsi hyväksyvästi.
"He eivät ymmärrä mitään", sanoi mr Britling.
"Sir George Padish kertoi minulle jotakin samansuuntaista. Hän kävi heinäkuulla Berliinissä."
"Tietysti heidän varustuksensa ovat miltei uskomattoman täydelliset", sanoi eräs toinen lady Meaden seuraan kuuluva rouvashenkilö. "He ovat suunnitelleet ja valmistelleet kaikki asiat — kerrassaan kaikki."
13.
Mr Britling oli hiukan hämmästynyt omia sanojansa. Hänelle ei ollut ennen esitystään selvinnyt, kuinka ankarasti hän vihasi saksalaista militarismia, joka kauan hänen maailmaansa uhattuaan vihdoin oli alkanut toimia. Hän oli aina väittänyt, ettei se ryhtyisi sotaan — ja nyt oli sota käynnissä! Hän oli kiukuissaan, kuten petetty puolustaja ainakin. Vasta kuultuaan omat sanansa hän oli tajunnut mielipiteittensä ankaran ja intohimoisen sotaisuuden ja kulkiessaan vaimoineen kylän läpi kotiin oli hän yhä vielä tekemänsä itsehuomion vaikutuksen alaisena; synkkänä ja vaieten hän suunnitteli vihaisia syytöslauselmia Kruppia ja keisaria vastaan. "Krupp ja keisari" — hänen huomionsa kiintyi tuohon ilmeiseen, sopivaan alkusointuun. "Kaikki se, mitä oli huonoa keskiajassa, yhtyneenä siihen, mikä on huonoa nykyajassa", mietti hän itsekseen.