"Cerebos-suolaa", sanoi hän. "Tuleehan sitä ostaneeksi ehkä vähän liikaakin. Mutta minä nyt ostin tuota ja otin mukaani; ajattelin, että myöhemmin ehkä on ryhdyttävä suolaamaan ruokavaroja."
"Nuoko ovat pikkelsitölkkejä?" kysyi mr Britling.
"Niin. Mutta katsokaahan, miten paljon jauhoja minulla on! Ne ne ensiksi loppuvat…"
Eukkoa hieman ärsytti mr Britlingin liian yksityiskohtainen tutustuminen hänen saaliiseensa. "Mitä te tuolla kenkävoiteella?" tiedusteli viimeksimainittu. Eukko ei halunnut enää kuunnella. Hän tunsi mr Britlingin yrittävän tärvellä hänen aamupäivätunnelmaansa. Hän selitti, että nyt oli lähdettävä takaisin kotiin. "Älkää sitten sanoko, etten minä ole teitä varoittanut", virkkoi hän. "Minulla on tekemistä loputtomiin. Herneistäkin on huoli pidettävä! Minun pitää näyttää keittäjättärelle, kuinka herneet pannaan pulloihin. Tänä vuonna me onneksi saimme herneitä aivan tavattomasti. Minä tulin tänne vain ohimennen kertomaan, miten asiat ovat." Sitten hän heti lähti, ilmeisesti loukkaantuneena mrs Britlingin välinpitämättömyyden ja mr Britlingin epäilyjen vuoksi.
Mr Britling katseli hänen menoaan ja närkästyi vähitellen yhä enemmän.
"Vai niin", sanoi hän, "tuolla tavallako Englanti ottaa sodan vastaan! Ruokavaroista riidellen — kohta alussa."
"Hän kai on huolissaan lasten vuoksi", huomautti mrs Britling.
"Entä saapasrasva!"
"Mutta joka tapauksessa", sanoi mrs Britling, "jos toiset tekevät noin — —"
"Siitähän ne aiheutuvat, kaikki paniikit. Meidän asiamme on olla niin tekemättä… Eihän maa ole vielä sotaa julistanutkaan! Hei! Siellähän tuo tulee! Parempi myöhään kun ei milloinkaan."