Häntä ihastutti kovin eräs Daily Express'in otsake, joka ulottui lehden reunasta toiseen: "Euroopan hullu koira." Mikään muu ei hänen sanojensa mukaan ollut siinä määrin vastannut hänen sotaa koskevia tunteitansa.
"Huomatkaa mitä sanon", virkkoi täti Wilshire tehokkaimmalla tavallaan. "Hän on mieletön. Se vielä todistetaan. Hän päättää päivänsä sairaalassa — mielipuolena. Minulla on ollut vaikutelma siitä jo vuosikausia ja olen siitä yksityisesti puhunutkin… Kun tiesin mitä tiesin… Sellaisille ystäville, joiden puolelta minun ei tarvinnut peljätä väärinkäsitystä… Nyt minä vihdoinkin saan puhua suuni puhtaaksi."
"Viikset ylöspäin väännettyinä!" huudahti täti Wilshire kasailevan vaitiolon jälkeen… "Hänen vasen kyynärnivel kuuluu olevan ihan käyttökelvoton; se on jäykkä kuin lankanuken — ja hänen tekee mieli valloittaa Eurooppa… Kun hänen isoäitinsä eli, oli edes joku pitämässä häntä kurissa. Isoäitiänsä hän pelkäsi. Häntä hän vihasi, mutta ei uskaltanut olla tottelematon. Sedälläkin oli hiukan vaikutusvaltaa. Nyt ei häntä pidätä mikään.
"Kaksipäinen hullu koira", sanoi täti Wilshire. "Hän ja hänen kotkansa!… Sellaisen miehen ei olisi milloinkaan pitänyt sallia aloittaa sotaa… Ei pientäkään sotaa…Jos hän olisi joutunut kurin alaiseksi silloin, kun minä siitä huomautin, niin mitään tällaista ei olisi tapahtunut. Mutta minä en tietenkään merkitse mitään… Sitä ei pidetty kuuntelemisen arvoisena."
10.
Eräs huomattava puoli brittiläisten suhtautumisessa sotaan oli heidän taipumuksensa käsittelemään sitä kamalana pilana. Tämän taipumuksen voi havaita suuressa osassa senaikaista englantilaista kirjallisuutta. Loukkauksista, julmuuksista, vääryyksistä, laajasta hävityksestä ja taistelun tuomista vielä laajemmista vaaroista huolimatta tuo taipumus säilyi. Englantilainen kieltäytyi kerrassaan näkemästä mitään suurenmoista tai kauhistuttavaa saksalaisten hyökkäyksessä ja käsittelemästä Saksan keisaria ja kruununprinssiä muuna kuin pilakuvina. Kaikkialla vallitsi se käsitys, että vihollinen oli pingoitetun voimallinen, typerä olento, ponnistuksista punainen, silmät päästä pyörähtämässä ja käytös teeskennellyn kammottava. Se seikka, että hän voi olla kamalasti kuolettava, ei vähimmässäkään määrässä himmentänyt sitä tosiasiaa, että hän oli ennen kaikkea naurettava. Ja jos pila sodan jatkuessa muuttuikin katkerammaksi, niin pilana se sittenkin pysyi. Saksalainen saattoi tehdä maailmasta erämaan, mutta se ei voinut muuttaa englantilaisten käsitystä, että hän oli tekemässä itsensä naurettavaksi.
Mainittu taipumus nousi näkyviin pitkin iltapäivää, milloin satunnaisena vihjauksena, milloin tahallisena leikintekona. Pikkupojat olivat saaneet tietoonsa paraatimarssin, joka täytti heidän pienet mielensä hämmästyksellä ja ilolla. Heistä tuntui melkein uskomattoman huvittavalta, että inhimilliset olennot soveltuivat ottamaan sellaisia askeleita. He koettivat itse, ja ryhtyivät sitten hankkimaan kannattajia paraatimarssille. Letty ja Cissie olivat tulleet teetä juomaan ja uutisia kuulemaan, ja heidät otettiin sotaväkeen Teddyn ja Hughin keralla. Kaikin he sitten marssivat ja käännähtelivät nauraen nurmikolla, jalat heiluen kuin suksien terät. "Vasen!" huusi Hugh. "Vasen!"
"Varpaat enemmän ulospäin!" huomautti mr Lawrence Carmine.
"Jäykempi ryhti!" komensi nuorin Britling.
"Pitäkää zeppeliinejä silmällä ja olkaa tuiman näköisiä", sanoi Hugh.
"Rinta ulos! So!"