Mr Britlingin kodissa hän oleskeli kauemmin kuin missään muualla. Tarina kertoi, että hän oli "antanut ensi herätteet" mr Britlingille ja "pitänyt hänen puoltaan" isää vastaan. Hän oli varmaan vastustanut useitakin niistä epäsuotuisista arvostelmista, joita isät tapaavat langettaa. Mutta hän vastusti ylipäänsä kaikkea. Ja mr Britlingiä ei miellyttänyt ajatella häntä harhailemassa täysihoitoloissa ja vesiparannuslaitoksissa, joissa hänellä oli vain mitä satunnaisimpia tilaisuuksia vastustushalunsa ilmaisemiseen.
Sitäpaitsi mr Britling mielellään näki hänen silmäilevän aamulehteä. Täti Wilshire teki sen sillä tavalla kuin hän olisi pitänyt koko maanpiiriä suurena hourulana, johon ei auta hyviä neuvojansa tuhlata. Ja ikäänkuin hän olisi erinomaiseksi huvikseen huomannut, kuinka sanomalehtimiehet yrittivät häneltä salata asioiden oikeata laitaa.
Nyt häntä sekä kiukutti että huvitti kaikkien käyttäytyminen sodan aiheuttamassa ahdingossa.
Hän uskoi erinäisiä valtiosalaisuuksia vanhemmalle Britlingin pikkupojalle — etenkin silloin, kun isäukko oli korvankantamattomissa.
"Kaikki tuo puhe sodasta, jota täällä kuulemme", sanoi hän, "ei todellisuudessa merkitse yhtään mitään. Koko asia koskee tärveltyä mattoa eikä mitään muuta — vähäjärkistä miestä ja tärveltyä mattoa. Jos ihmiset olisivat vähimmässäkään määrin käytelleet tervettä järkeänsä, niin tämä sota ei olisi koskaan syttynyt. Asia tiedettiin aivan hyvin. Hän oli heikko lapsi, vaikea hoitaa ja parkui tavantakaa täyttä kurkkua. Siispä häntä ei milloinkaan vastustettu, vaan annettiin hänen tehdä mitä tahtoi. Kenelläkään muulla kuin hänen isoäidillään ei ollut häneen nähden pienintäkään vaikutusvaltaa. Isoäiti hänet esti tärvelemästä mattoa niin perinpohjin kuin hän olisi halunnut. Juttu on aivan yleisesti tunnettu. Se tapahtui Windsorissa — kun hän oli kahdeksanvuotinen. Siitä lähtien hänellä oli yksi ainoa ajatus: sota Englantia vastaan…
"Kaikki näyttävät ällistyneiltä", sanoi hän äkkiä teepöydässä mr Carminelle. "Minä puolestani en ole ollenkaan ällistynyt. Ihmettelen vain, ettei se syttynyt ennemmin. Jos joku olisi minulta tiedustellut, niin minä olisin voinut sen sanoa jo kolme vuotta, jo viisi vuotta sitten."
Päivä oli täynnä hurjia huhuja. Saksan sanottiin julistaneen sodan
Italialle ja hyökänneen Hollantiin samoinkuin Belgiaankin.
"He tulevat julistamaan sodan ensi kuun seuduissa", sanoi täti
Wilshire.
"Ja lähettävät joukon zeppeliinejä", sanoi pienin poika. "Hra
Heinrich kertoi meille, että ne voivat lentää tuhansia peninkulmia."
"Hän tulee julistamaan sotia, kunnes ei enää ole ketään, jota vastaan voisi sodan julistaa. Niin hän on aina tehnyt. Kun hän kerran on päässyt vauhtiin, ei hän voi pidättyä. Usein hänet täytyi viedä pois päivällispöydästä, ettei tapahtuisi onnettomuutta. Nyt, nyt on uhkavaatimusten vuoro."