"Silloin kai minun on koetettava lopettaa sota, Cissie", sanoi mr
Direck yrittäen lieventää puhetoverinsa pingoittuneisuutta.
Mutta Cissie ei ollutkaan aivan helposti johdateltavissa. Sota jo viittilöi heille tänne tupaan ja veti heitä katsojapaikoilta kohti näyttämöä.
"Tämä on historian oikeamielisin sota", sanoi hän. "Jos olisin amerikkalainen, niin surisin kansalaisuuttani nyt, koska sen vuoksi joutuisin ulkopuolelle. Nyt toivoisin olevani mies saadakseni tehdä jotakin kaiken sen siveyden ja sivistyksen hyväksi, minkä saksalaiset ovat häväisseet. En voi ymmärtää, kuinka kukaan mies saattaa tyytyväisenä pysytellä ulkopuolella ja katsella Belgian hävitystä. Se on kuin murhan katselemista. Niinkuin katselisi miten koira puree kuoliaaksi kissanpojan…"
Mr Direckin ilme oli miehen, jolle maailma yht'äkkiä näkyy uudessa, oudossa valaistuksessa.
16.
Mr Britling piti mr Direckin juttuja varsin sulamattomina.
Hänen oli erittäin vaikea luopua haaveestaan, että saksalainen imperialismi tulisi kärsimään ankaran häviön, että se tulisi romahduksellaan osoittamaan, kuinka sisäisesti epäterve sotilasmonarkia on, ja että kaikkea tätä seuraisi kuritettujen mutta toivorikkaitten kansojen konferenssi ja — tuhatvuotinen valtakunta. Hän yritti nyt ajatella mr Direckin huomioineen huonosti ja käsittäneen väärin näkemiänsä. Amerikkalainen, joka ei ole tottunut minkäänlaisiin sotaisiin tapahtumiin, voi helposti erehtyä luulemaan kymmeniätuhansia miljooniksi ja muutamain kauppamatkustajain kiihoittumista yksimielisen kansan innostukseksi. Sanomalehdet, jotka aluksi olivat esittäneet saksalaisten hyökkäyksen Belgiaan suurena ja osittain jo ehkäistynä kyvyttömyyden näytteenä, alkoivat nekin vähitellen yhtä vastahakoisesti muuttaa esitystapaansa. Tähän asti Saksan armeija, mikäli hän oli saanut asiasta selkoa, oli alinomaa joutunut häviölle Belgiassa, ja yhtä alinomaisesti se oli siellä edennyt. Jokainen sanomalehtien mainitsema uusi nimi, jonka hän etsi kartasta, osoitti hyökyaallon tuloa. Alost — Charlervi. Idempänä ranskalaiset peräytyivät Saales-solasta. Varmaan saataisiin kohta kuulla englantilaisista, jotka nyt, oltuaan kaksi viikkoa Ranskassa, pysähdyttäisivät hyökkäyksen ehkä jossakin kohden Brabantissa tai Itä-Flanderissa. Kuultuaan Claveringsissa, että ranskalaiset olivat huonosti varustetut, mr Britling vietti varsin rauhattoman yön. Oli kerrottu, ettei heillä ollut yhtään hyvää, uudenaikaista tykkiä Lillessä eikä Maubeugessa, että heiltä puuttui jalkineita ja varusteita yleensä, ja että he jo nyt olivat sangen masentuneita tapahtumain kulun johdosta. Mr Britling torjui tuon liian pessimistisenä puheena ja rakensi toivonsa yhä näkymättömissä olevaan brittiläiseen armeijaan, joka oleili jossakin —
Hän saattoi istua Belgian kartan ääressä valikoiden paikkaa, jossa hän mieluimmin olisi nähnyt brittiläisten oleilevan…
Namur kukistui. Paikannimet muuttuivat yhä eteläisemmiksi ja läntisemmiksi. Brittiläinen armeija tai jokin sen osa sukelsi äkkiä näkyviin Monsin tienoilla. Se oli taistellut kolmekymmentäkahdeksan tuntia ja ajanut suunnattomasti paljoa voimakkaamman vihollisen pakosalle. Tämä oli rauhoittavaa, kunnes päivää tai paria myöhemmin "Cambrain—Le Cateaun linja" sai mr Britlingin älyämään, että voitokkaat brittiläiset olivat peräytyneet kaksikymmentäviisi englanninpeninkulmaa…
Sitten tuli sunnuntai ja Times sähkösanomineen, jossa puhuttiin "lyödystä ja peräytyvästä armeijasta." Mr Britling ei sitä huomannut, mutta ankarasti peljästynyt Manning toi siitä tiedon. Asian tila oli hänen mielestään niin arveluttava kuin se ylipäänsä voi olla. Englantilaiset peräytyivät rannikolle päin suuren epäjärjestyksen vallitessa. He olivat "ikäänkuin ilmassa" ja ranskalaisista jo eristettyinä. Maubeugen linnoitusten tienoilla he olivat hädin tuskin välttäneet "Sedanin"… Mr Britling oli ymmällä. Hän meni työhuoneeseensa ja tuijotteli avuttomasti karttoihin. Aivan kuin David olisi lingonnut kivensä — ja lingonnut sen harhaan!